Jos kirjailijaa kuvaillaan kulttikirjailijaksi, joka on voittanut kaksi August-palkintoa, onhan sitä pakko kokeilla. Kokeilunhalua lisää tietysti se, millaiseksi itse kirjaa kuvaillaan: kuriton, maaginen ja taiturillinen.
Sisarukset Jolly ja Peggy asuvat Skånen maaseudulla sijaisvanhempien luona. Heistä Jolly on tarinan kertoja, joka pohtii ympäristön väkivaltaa, kauan sitten kuolleen kirjailijattaren mysteeriä sekä kuolleiden kaksosten tapausta. Hän seuraa vierestä, miten sisko Peggy kokeilee rajojaan, tutustuu maailmaan kodin ulkopuolella ja haaveilee menestyksestä.
Onko näillä lapsilla kuitenkaan minkäänlaista tulevaisuutta? Sijaisperheen isä on väkivaltainen ja ilkeä, äiti sairaalloinen ja alistunut kohtaloonsa. Mustan huumorin ja nasevien yksityiskohtien kautta Jolly kuvaa lapsuutta näköalattomassa ympäristössä kuolemien keskellä, jossa tarinat ja kirjat luovat heikkoa valoa tulevaan. Kummallisuuksia täynnä oleva kylä, suorastaan Macondo, ymmärtää välipitämättömyyttä ja kaaosta, mutta niin vaan käy, että naisista löytyy potkua kyseenalaistaa totuttua.
Romaanin ja sen naisten elämä saa maagisen makaabereja piirteitä: he hautaavat ruumiita, pyörittävät sikatilaa, majoittavat kahta kirjallisesti älykästä Chilen pakolaista, äiti alkaa käyttäytyä maanisesti ja Peggy rakastuu. Wulffin romaani ei ole rikoskirjallisuutta, jossa tutkittaisi tapauksia. Päinvastoin, tapauksia ei ole, jos niistä ei kukaan tiedä, ja jos tapaus on, kuten kuolleet kaksoset, se ratkotaan kotikutoisesti ja varsin yllättävällä tavalla.
Ruumiit jotka hautasimme on ehkä ennemminkin kuvaus pienen maalaispitäjän ankeista asetelmista ja asenteista, rehottavasta väkivallasta ja näköalattomuudesta, kuin niistä ruumiista. Ne nyt vain sattuvat kohdalle olosuhteissa, joissa niitä syntyy todennäköisemmin kuin muualla. Antikvariaatin pitäjän, kuolleen kirjailijattaren, Lundin kaupungin ja chileläisten kautta kurotellaan kohti sivistystä ja avarampaa maailmaa. Feministisenäkin pidän tätä romaania, sillä nimenomaan tyttöjen ja naisten neuvokkuus vie elämää eteenpäin tavalla tai toisella. Jos tarinassa on jotain kauneutta, se löytyy päähänpotkittujen välisestä ystävyydestä ja luottamuksesta, joka kasvaa vähitellen teoksen loppua kohden.
Hyvin erikoinen, todellakin kuriton ja häpeilemätön teos, joka kannattaa lukea!
