Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

Lisa O'Donnell 2013. Englanninkielinen alkuteos The Death of Bees. Suomentanut Seppo Raudaskoski. Moreeni. 303 s. Lainasin kirjastosta. Kuva Kirjasampo.

Olipa ihanan erilainen, riemastuttavalla tavalla omanlaisensa romaani, jonka lukaisin parissa päivässä. Lainasin kirjan muistaakseni ihan vain kiehtovan nimen perusteella. Kuvittelin sen käsittelevän luontokatoa tai vaihtoehtoisesti sijoittuvan perienglantilaiseen puutarhaan. Kuinka väärässä olinkaan!

Romaani alkaa hurjan dramaattisesta tilanteesta, kun Nelly ja Marnie jäävät yllättäen orvoiksi. Huoli siitä, että sosiaalitoimi sijoittaisi heidät erilleen vieraiden ihmisten hoteisiin saa heidät peittelemään äidin ja isän kuolemaa. Kotona haisee pitkään pahalle ja pihalle täytyy istuttaa kukkasia salaisen haudan peitoksi, mutta neuvokkaat tytöt sinnittelevät pitkään.

Naapurin seitsemääkymmentä ikävuotta lähestyvä Lennie ottaa tytöt avosylin vastaan, kun näillä on kodin, lämpimän aterian, pikkuleipien ja seuran tarve. Lennie on vastikään menettänyt elämänkumppaninsa eikä menneisyyden virheensä vuoksi ole kovin suosittu. Kaksi teini-ikäistä sähikäistä tuo hänen arkeensa vaihtelua ja kaivattua sosiaalisuutta. 

Yllättäen kuvioihin ilmestyy myös tyttöjen isoisä, joka haluaisi kovasti luoda uuden suhteen tyttäreensä, mutta tämäpä ei olekaan kotona. Nelly ja Marnie kertovat kaikille vanhempien olevan lomamatkalla Turkissa. Vaikka loma venyy ja venyy, valhe menee läpi, sillä Izzy ja Gene eivät ole koskaan juuri osanneet huolehtia jälkikasvustaan. Juhliminen ja päihteet ovat vieneet suurimman osan ajasta. Tyttöjen on pitänyt pärjätä ja oppia aikuisten asioita pienestä pitäen. Vanhempien kuolema ei siis varsinaisesti järkytä heitä niin paljon kuin luulisi. 

Romaanissa on varsin lyhyitä lukuja, joko 15-vuotiaan Marnien, pikkusisko Nellyn tai Lennien kertomana. Tapahtumat etenevät vuoden ajan, jonka aikana tyttöjen elämässä tapahtuu paljon ja tunne-elämä on melkoista vuoristorataa. Pikkuvanhalle, viulua soittavalle Nellylle iskee murrosikä ja hän viihtyy sekä Lennien että isoisänsä hoteissa, vaikka isoisä hieman epäilyttävältä vaikuttaakin. Marnie puolestaan seurustelee ystäviensä kanssa, auttaa miesystävänsä hämärissä bisneksissä ja juo liikaa. O'Donnellin luomat hahmot ovat hauskoja, suloisia ja räävittömiä. Kieli on kirjavaa, rohkeaa ja kerronta napakkaa. Tällaista romaania olisin lukenut enemmänkin, mutta nopealukuinen ja napakka teksti on ihailtavan koossa pysyvä eikä rönsyile mihinkään suuntaan. Siinä mielessä siis juuri oikean pituinen.

Markus Nummi: Käräjät

Markus Nummi 2024. Otava. 575 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Käräjiä on kehuttu kovasti ja se on ollut ihan kivasti esilläkin, vaikka en enää muista, mikä nimenomainen juttu sai minut (melko pitkään) kirjaston varausjonoon. Tarina sijoittuu pääasiassa vuoteen 1938, pieneen kuvitteelliseen eteläpohjalaiseen Tarvajoen pitäjään ja siellä etenkin Luomanpaikan kylään. Satuin ajamaan viikko sitten Pojanluoma-nimisen tienviitan ohi Etelä-Pohjanmaalla, joten nyt tietysti kuvittelen tapahtumat sinne!

Vilja Neva, Luomanpaikan kansakoulun opettajan sisko, joka tunnetaan paremmin nimellä Vilja-täti, seuraa itsekseen kylän tapahtumia yläkerran ikkunastaan. Vilja havainnoi paljon ja yhdistelee näkemänsä omalla tavallaan päässään, joka ei taida toimia ihan niin kuin muilla. Tyhmä Vilja-täti ei todellakaan ole, vaan mieleltään järkkynyt, ja lukija alkaa pian aavistaa, että hänen nuoruudessaan on tapahtunut jotain, minkä hän on sulkenut mielestään. Sen jonkin jälkeen hän ei ole enää ollut Vilja-tyttönen, eikä elämä ole jatkunut niin kuin useimmilla.

Lääninetsivä Juho Iivonen saapuu Vaasasta Tarvajoelle tutkimaan tapauksia, joiden vuoksi käräjille joutuu lopulta jopa neljäkymmentä ihmistä. Sitä ennen Iivonen kuulustelee ja kuulustelee, kerää havaintoja ja tietoa noin kymmenen vuoden ajalta. Mitä sellaista Karoliina Suomaa, Vilja-tädin lapsuudenystävä Liina, on tehnyt, minkä Iivonen vie käräjille asti? Miksi syytteeseen joutuu niin miehiä kuin naisia, niin pariskuntia kuin itsellisiäkin. Ja onko Liina oikeasti syyllinen, vai pitäisikö tapauksista syyttää ennemminkin yhteiskuntaa, köyhyyttä - tai ehkä miehiä?

Vilja-tädin mielenrauhaa ja haudattuja muistoja alkaa vähitellen herätellä se, mitä hän aavistaa tapahtuneen nuorelle Inkeri Sepälle. Inkeri on sijoitettu sukulaisten hoiviin, jälleen kerran erilleen äidistään Hannasta, jonka elämäntavat paheksuttavat. Inkeri ei viihtynyt viimeisimmässä sijoituskodissaan ja joutuu pian Vaasaan mielisairaalaan. Nuoren tytön mieli on niin ikään hyvin järkkynyt. Elääkö kylällä edelleen hahmo, jonka vuoksi Vilja-tädin elämä muuttui niin täysin?

Romaanissa on paljon väkeä, mutta Nummi on sijoittanut teoksen alkuun henkilöluettelon, joka auttaa muistamaan, oliko kyseessä vanginkuljettaja Armas Honkala, Kuoppalan paappa vai juopotteleva Mikkola; kenen lapsia on Heikki, kuka olikaan ihastunut opettaja Frans Nevan esikoiseen ja kuka naisista oli Sofia Nevan sisko. Pidin kovasti Nummen rakentamista hahmoista ja heidän välisestä kanssakäymisestään, vuorovaikutuksesta ja vuoropuhelusta. Hahmot ovat todentuntuisia ja kylä vaikuttaa juuri sellaiselta, joita on varmasti ollut olemassa. Nummella onkin ollut apuna iäkkäämmän polven haastateltavia.

Pidin kovasti myös siitä, millä tavalla Vilja-tädin hahmo rakentuu, alkaa vähitellen avautua lukijalle ja vähitellen myös muuttua. Hän on monella tapaa huomaamaton ja vaaraton, mutta silti yllättävän keskeinen tapahtumaketjun käynnistymisen kannalta, kyläläisten välisten keskustelujen kannalta myös, ja eräänlaisena muistina vuosikymmenten takaisiin aikoihin. Monet muut hahmot rakentuvat Vilja-tädin silmien kautta, vaikka toki kertojina on myös muun muassa lääninetsivä Iivonen. 

Kokonaisuus kuitenkin vähän hajoaa dramaattisen siltaepisodin jälkeen. Sen kautta selviää, mitä Viljalle tapahtui nuorena. Siihen olisi ollut hyvä lopettaa, vaikka romaanin loppuosallakin on merkityksensä. Lopun ansiosta Vilja ja Liina saavat eräänlaisen anteeksiannon ja mielenrauhan, mutta sotien läpi nopeasti kahlaavan lopun olisi myös voinut jättää pois ja antaa lukijan itse kuvitella Viljan elämän viimeiset vuodet. Alkuromaanin taitavasti rakennettu vihjaileva kerronta muuttuu lopussa kaiken läpiselittäväksi tekstiksi.

Nummi on kirjoittanut romaanin kivasti vanhahtavaan tyyliin, jota värittävät Iivosen kautta muodollinen käräjäkieli, eteläpohjalainen murre, Vilja-tädin ulkoa muistamat raamatun katkelmat ja jokaisen hahmon persoonallinen tapa ilmaista itseään. 1930-luvun elämä maaseudulla, kevään ja kesän vaiheet, maatilojen työt, monien kohtaama köyhyys ja puute ovat hyvin kuvattuja. Hyvin osuvaa on myös tapa, miten lapset ja nuoret kokevat ympäristönsä ja yrittävät päästä osaksi yhteisöä.

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

Elina Backman 2020. Otava. Ostin omaksi. Pokkarissa 493 s. Kuva kustantajan.

Aloitin Backmanin kirjojen lukemisen noin vuosi sitten kolmannesta Saana Havas -sarjan teoksesta Ennen kuin tulee pimeää, mutta ei näköjään haittaa ollenkaan lukea ykkösosaa sen jälkeen. Sopivasti itsenäisiä teoksia siis. 

Tässä Backmanin esikoisromaanissa liikutaan Helsingissä ja pienessä Hartolassa, joka mainostaa itseään kuningaskuntana. Siitä löytyykin yhtymäkohta Kuninkaanportilta löytyvään miehen ruumiiseen. Helsinkiläismiehen side Hartolaan paljastuu vasta kun hartolalainen ikätoveri löytyy surmattuna. Mikä yhdistää näitä miehiä ja kuka on heidän jäljillään? Millaisia salaisuuksia Hartolan uinuvassa kylässä hautuu?

Hartolassa viettää kesäänsä yt-neuvottelujen myötä toimittajan työnsä menettänyt Saana Havas. Nuori nainen etsii paikkaansa ja lepää tätinsä viihtyisässä kodissa. Pian hän kiinnostuu kesällä 1989 kuolleen 15-vuotiaan Helenan tapauksesta: mikä olikaan kuolinsyy, miksi asiasta tiedetään niin vähän ja millaista elämää Helena vietti. Ihan kaikki eivät toivota uteliasta Saanaa tervetulleeksi kysymyksineen, mutta sinnikkäästi penkomalla hän pääsee lähemmäksi totuutta.

Samaan aikaan Helsingin rikospoliisina työskentelevän Janin tutkimukset vievät kohti Hartolaa. Yhteinen ystävä onnistuu saamaan Janin ja Saanan sokkotreffeille ja jonkinlainen suhteenpoikanen taitaa alkaa orastaa molempien mielissä. Janilla on äitinsä sairauden vuoksi kovin raskas olo, eikä hän ole päästänyt naisia pitkään aikaan lähelleen, mutta jokin Saanan olemuksessa vetää kovasti puoleensa. Lukija tietysti aavistaa jo hyvissä ajoin, että Janin tiimin tutkimukset ja Helenan vanha tarina nivoutuvat jollakin tavalla toisiinsa.

Täytyy sanoa, että Backmanin kolmas teos oli vetävämpi ja kiinnostavampi kuin tämä esikoinen. Siinä mielessä hyvä tietää, että taso kohenee. Voi olla että luen jonain päivänä kakkosenkin. Puolen välin jälkeen tapahtumat alkoivat tiivistyä ja kirja lähti kulkemaan jouhevammin. Päähenkilöistä kuoriutuu varsin vetäviä hahmoja, ja pikkupaikkakunnan tunnelma on hyvin kuvattu.

Periaatteessa Kun kuningas kuolee -teoksen tapahtumat vuonna 1989 ja siitä aiheutuvat vuoden 2019 seuraamukset ovat hyvinkin realistisia ja heijastavat kahden eri aikakauden välisiä asenne-eroja todentuntuisella tavalla. Tarinassa on kuitenkin eräs hahmo, hänen kartanonsa ja juhlansa, jotka tekevät tunnelmasta turhan satumaisen. Toisaalta hänen olemuksensa rooli on harhauttaa sekä poliiseja että lukijaa. Välillä Backman kuvailee asioita, liikkeitä tai esineitä minun makuuni turhan yksityiskohtaisesti. Kuitenkin vuoden 1989 teinitytöt ja rippileirin salaisuudet, kokeilunhalu ja aikuisuuden vetovoima muistuttivat elävästi omista teinivuosistani ja toimivat hyvänä pohjana tarinalle. En kuitenkaan onneksi itse törmännyt nuorena sellaisiin "kuninkaisiin", jotka olisivat käyttäneet asemaansa niin pahalla tavalla väärin kuin tässä teoksessa.

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär

Ulla Rask 2025. WSOY. 375 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kylmä meri -sarjan aloitusosa sijoittuu 1600-luvun alkuun. Nuoren Blankan pitäisi juhlia siskonsa häitä, mutta sisko menettää yllättäen henkensä juuri häiden alla, ja Blanka joutuu rooliin jota hän ei olisi koskaan uskonut. Kauppiasperheen suhteet siskon mieheen, lyypekkiläiseen kauppiaaseen, on turvattava, ja niin sovitaan, että leskimies Karl Johan Krause naikin Blankan. Blanka saa yhden talven aikaa tottua ajatukseen avioliitosta ja muutosta pois kotoaan Tallinnasta.

"Naisella ei ole varaa sääliä itseään kuin yhden rukouksen ajan."

Äitinsä puolelta aatelista sukua oleva Blanka Berger von Wijk ei osaa ennustaa myöskään sitä, millainen seikkailu merimatkasta Tallinnasta Lyypekkiin tulee olemaan. Miten käy hänen ja hänen piikansa Margon, kun laiva kaapataan ja merirosvot vievät naiset mukanaan? Suojattua elämää viettänyt Blanka osoittautuu neuvokkaaksi ja rohkeaksi neuvotellessaan rosvojen kanssa ja keksiessään keinon päästä jatkamaan matkaa. Sitä ennen on kuitenkin pysyttävä hengissä liassa, pimeässä, vähällä ruoalla ja miesten katseiden alla.

Ulla Raskin romaani aloittaa sarjan, joka yhdistää viihdyttävällä tavalla historiaa, naisten kohtaloita, ihmissuhteita, hansakaupunkien elämää ja seikkailua. Tallinnaan, hetken Ahvenanmaalle ja Visbyhyn sekä Lyypekkiin sijoittuva teos on mielenkiintoinen opas 1600-luvun alun elämään, etenkin naisten näkökulmasta. Sen päähenkilönaisista löytyy sinnikkyyttä ja rohkeutta tilanteissa, joihin he joutuvat ensimmäistä kertaa ja usein miesten keskellä. Romaani kuvaa hyvin myös sitä, miten nuori naimaton nainen on miesten - ensin isän, sitten aviomiehen - armoilla ja varassa, ja lopulta kauppatavaraa, vaikka perhesuhteet olisivat kuinka kiinteät.

Vielä kirjan puolessa välissä minulla oli vähän sellainen olo, että tämä kirja on kirjoitettu joskus ennenkin. En oikein löytänyt siitä mitään uutta. Mutta vähitellen Blankan ja Margon kohtalot lähtivät kietomaan pauloihinsa ja luin kirjan loppuun oikein mielelläni. Se mistä pidin erityisesti, oli kielten ja taustojen sekamelska, se miten pohjoisen Itämeren alueella suomalaiset, karjalaiset, virolaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset tekevät kauppaa ja puhuvat useita kieliä. Blankankin kotitalossa on väkeä monelta eri suunnalta: hänen isänsä on saksankielinen, äiti ruotsinkielinen, Margo on Karjalasta ja Blankan nimi kantaa kaikuja Puolasta. Ja puhuiko kasvattiäiti suomea?

Juonessa oli paljon ennalta-arvattavia elementtejä, mutta kun ottaa romaanin historiallisena viihteenä, ennalta-arvattavuuden hyväksyy ja sitä alkaa suorastaan odottaa. Blanka on hahmona kehittyvä ja kasvava, mikä pohjustaa tulevia sarjan osia - oletan siis, että niissäkin tapaamme Blankan, joka ehtinee äidiksi ja topakaksi puolisoksi, ellei jopa tasavertaiseksi kumppaniksi kauppiasmiehensä rinnalle.

Helena Immonen: Operaatio Aavikkokettu

Helena Immonen 2022. Docendo. Pokkarissa 411 s. Ostin omaksi.

Helena Immonen voitti viime joulukuussa Tulenkantaja-palkinnon Tampereen kirjafestareilla teoksellaan Operaatio Tulikettu. Olin jo aikaisemmin lukenut esikoisteoksen Operaatio Punainen kettu, ja palkinnon innoittamana päätin jatkaa kettusarjan lukemista. Sarjaan kuuluu myös teos Operaatio Napakettu.

Tiukasti ajan poliittisissa ja sotilaallisissa tilanteissa kiinni olevat teokset ovat kansainvälisen tason trillereitä. Niissä on paljon samaa kuin esimerkiksi Ilkka Remeksen jännäreissä, kuten se, miten Immonen osaa suorastaan ennustaa, mitä maailmalla seuraavaksi tapahtuu. Aavikkoketussa kietoutuvat yhteen Afganistanin vuoden 2022 poliittinen sekasorto ja Suomen asema idän ja lännen välissä. 

Joni Koivu palvelee kriisinhallintajoukoissa, kun länsimaat päättävät vetäytyä Afganistanista ja maa ajautuu talebanin vallan alle. Hän joutuu yllättäen Yhdysvaltain ohjusiskun seurauksena pahamaineisen Pedon matkaan ja eroon ryhmästään. Neuvokas asetoveri keksii onneksi tavan pelastautua ja miehet palaavat Suomeen. Kuitenkin vain hetkeksi, sillä pian heidät pyydetään takaisin avuksi.

Samaan aikaan Jonin sisko Riina Koivu saa salaperäisen postikortin suomalaiselta upseerilta, johon Riina on tutustunut Venäjän hyökkäyksen jälkeisen sairaalajakson aikana. (Kyllä, tätä tarinaa edeltää Suomen ja Venäjän välinen konflikti, josta lisää esikoisteoksessa.) Upseeri murhataan venäläisten käyttämällä myrkyllä ja Suomen katseet kohdistuvat itään. Eikä siinä kaikki, vaan suomalaisten terveystiedot vuotavat kyberhyökkäyksen vuoksi verkkoon. 

Riinan lisäksi salaperäisestä viestistä ja upseerin jälkeensä jättämistä tavaroista ovat kiinnostuneita myös venäläiset agentit. Riinan puoliso Mikael työskentelee puolustusvoimissa ja on keskeisessä roolissa tapahtumia selvittävässä työryhmässä. Kun kuolleen upseerin rooli Venäjän ja Yhdysvaltain kaksoisvakoojana käy ilmi, ovat Riina ja Mikael perheineen vaarassa. Molemmat tietävät liikaa. Kuka ehtii syrjäiselle Saimaan lahdelle ensimmäisenä, Riina, venäläiset vai kenties Peto?

Ymmärrän hyvin, miksi Satu Rämö valitsi Immosen teoksen Tulenkantaja-voittajaksi. Palkinnon kriteereinä on muun muassa se, että romaanilla on hyvät näkymät käännöskirjana maailmalla. Immosen teokset ovat kansainvälisesti kiinnostavia ja kertovat paljon tästä ajasta. Minulla ei kuitenkaan ihan pysynyt mielenkiinto yllä, sillä koin trillerin melko vaikeaksi seurata. Sotilaallisia ja poliittisia yksityiskohtia oli todella runsaasti enkä näin jälkikäteen enää oikein edes muista esimerkiksi, miksi Joni palasi takaisin Afganistaniin tai mikä Mikaelin rooli puolustusvoimissa oli. Minulla on voimakkaat sympatiat afgaaneja kohtaan, joten romaani oli siinä mielessä mielenkiintoinen. Vaikkei Aavikkokettu ihan lempitrillerini ollut, Immonen osaa kirjoittaa erittäin sujuvasti ja hänen hahmojensa elämät kietoutuvat luontevalla tavalla osaksi kokonaisuutta, mikä ei todellakaan aina ole trillereiden ansio. Tällä kirjalla kuittaan itselleni uuden maan - Afganistanin!

Jenny Colgan: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua

Jenny Colgan 2014. Englanninkielinen alkuteos The Little Beach Street Bakery. Suomentanut Paula Takio. Gummerus 2020. Kuva kustantajan. Lainasin kirjastosta. 406 s.

Tänä vuonna en osallistu varsinaiseen naistenviikon lukuhaasteeseen, mutta hoksasin, että olen osallistunut siihen Jenny Colganin teoksella kolme vuotta sitten, ihan samana päivänä - onhan naistenviikolla Jennin nimipäivä. Silloinen teos oli Uusia lukuja ja onnellisia loppuja. Kaikki aikaisemmat samaan genreen sijoittuvat lukemani teokset ovat liittyneet kirjoihin ja kirjakauppoihin, mutta tämäpä ei. Nimensä mukaan onni löytyy tällä kertaa tuoreesta leivästä.

Lämminhenkinen romaani sijoittuu pienelle saarelle Cornwallin edustalle. Saarelle pääsee vain pengertietä pitkin silloin kun vuorovesi sen sallii. Päähenkilö Polly päätyy hiljaiselle saarelle etsiessään hätäisesti mahdollisimman edullista vuokra-asuntoa. Hänen parisuhteensa on päättymässä, sillä se ei kestänyt huonosti sujunutta yhteistä yritystoimintaa, joka on vähitellen ajautunut konkurssiin. Polly ei tiedä mitä elämällään tekisi, joten asiaa voi pohtia hetkisen aikaa vaikkapa Mount Polbearnen saarella.

Ensin on kuitenkin saatava rähjäinen vuokra-asunto asumiskelpoiseksi. Jo ensimmäisenä yönä Polly herää kummitusmaiseen rääkäisyyn, jonka lähde löytyy alakerran hylätystä leipomosta. Sinne on lentänyt pieni lunninpoikanen. Polly sitoo lunniparan siiven ja vie sen eläinlääkärille. Niiloksi nimetty lunni päätyy kuitenkin Pollyn hoiviin, eikä naisen tarvitse aloittaa uutta elämäänsä ihan yksin. Sitä ei nimittäin helpota se, että hänen vuokraemäntänsä on hirvittävän pelottava ja vihainen nainen - saaren ainoa leipuri.

Leipää ja leipomista rakastava Polly järkyttyy, millaisia tuotteita vuokraemäntä kahvilassaan myy. Hän alkaa leipoa omia tuotoksiaan ja päätyy jakamaan niitä naapurirannalta kalastamaan lähteville ja meriltä palaaville kalastajille. Samalla nuorista kalastajista tulee hänen ensimmäisiä ystäviään saarella. Miehet, etenkin parrakas Tarnie, auttavat nuorta naista mielellään leipäpalkasta. Polly tutustuu myös hieman etäämmällä asuvaan amerikkalaiseen, komeaan mehiläistenhoitajaan Huckleen, jonka moottoripyörän sivuvaunusta avautuu Pollylle ihan uusia maisemia näiden viedessä Niiloa lunnien suojelualueelle.

Vähitellen Pollyn leiväntekotaidot niittävät mainetta niin saarelaisten kuin turistienkin keskuudessa. Olisiko tässä Pollyn uusi ammatti? Jotain on nimittäin pian keksittävä, sillä säästöt alkavat huveta ja töitä olisi löydyttävä. Mutta miten siihen reagoi vuokraemäntä, joka varmasti haluaisi pysyvänsä saaren ainoana leipurina. Iäkkään vuokraemännän menneisyydestä löytyy kuitenkin murhe, joka lähentää kaksikon välejä ja Pollylle avautuu uusia mahdollisuuksia.

Koska kyseessä on lämminhenkinen, romanttinen teos, lukija pohtii jo kirjan alkuvaiheissa, kumpi saaren komistuksista on se, kenen kanssa päähenkilö heittäytyy suhteeseen. Vai onko jotain mahdollisuuksia vielä ex-miehellä, joka tulee paikan päälle katsomaan, miten Pollylla menee? Lämminhenkisiä ovat myös hetket, kun Polly tutustuu kalastajiin ja muihin saarelaisiin, leipoo ja kokeilee uusia makuyhdistelmiä, osallistuu saaren tapahtumiin ja pohtii parhaan ystävänsä kanssa elämän kiemuroita. Hieman hassun roolin tekee saaren lähellä lomaileva ökyrikas mies, mutta hänellekin on yllättävä paikka saaren yhteisöllisyydessä. Cornwallin luonto on mukana niin hyvässä kuin pahassakin. Kevään ja kesän vehreys, tuoksut ja auringonvalo tuovat lämpöä, kun taas vieressä vellova meri on pahaenteinen myrskyineen. Yksi myrskyistä onkin tuhota monen elämän.

Kristin Hannah: Sodan sisaret

Kristin Hannah 2024. Englanninkielinen alkuteos The Women. Suomentanut Karoliina Timonen. WSOY 2024. Luin BookBeatista. 580 s. Kuva kustantajan.

"Naisetkin voivat olla sankareita." Tämä lause mullistaa nuoren Frankie McGrathin elämän. Hän päättää lähteä sairaanhoitajaksi Vietnamiin, sotaan jonne hänen veljensäkin oli juuri lähtenyt. Konservatiivisen, vauraan perheen tyttären tulevaisuuden olisi pitänyt olla jotain ihan muuta, eikä perhe ole lainkaan innostunut Frankien radikaalista ajatuksesta.

Vietnamin sodassa työskennelleistä naisista kertova tarina oli pyörinyt kirjailija Kristin Hannahin päässä jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten, mutta hän ei silloin kokenut olevansa vielä tarpeeksi kypsä kirjoittamaan aiheesta, josta Yhdysvallat vaikeni pitkään. Kun Frankie palaa kaksivuotiselta komennukseltaan takaisin kotiin, hänen vanhempansa eivät ole halukkaita kuulemaan sodasta ja tyttären kokemuksista mitään, kaduilla hänen peräänsä huudellaan eikä veteraanijärjestö suostu ottamaan häntä mukaan terapiaryhmiin.

Sota Vietnamissa on karmea, myös sairaanhoitajan näkökulmasta. Frankie joutuu heti alusta alkaen tositoimiin, sillä hoitohenkilökuntaa on jatkuvasti liian vähän. Hän oppii tekemään töitä kiireessä, paineen alla, priorisoiden jatkuvan potilastulvan alla. Kokeneemmilta hoitajilta ja lääkäreiltä hän oppii kaiken käytännön työn sekä asenteen, jolla jaksaa kuoleman ja huudon rinnalla. Frankie osoittautuu työssään hyväksi ja periksiantamattomaksi, ja antaa itselleen välillä aikaa pitää kädestä kiinni niitä, jotka ottavat viimeiset henkäyksensä.

Komennuksella olevat hoitajat myös ystävystyvät. Frankie saa elinikäisiä tukijoukkoja etenkin Barbista ja Ethelistä, joiden kanssa ystävyys kantaa yli sodasta paluun jälkeisten vaikeiden vuosien. Vietnamissa Frankie myös rakastuu, ensin Jamieen, lääkäriin, jonka kanssa yhdessä päätetään pysyä kunniallisina, eikä solmita hätäistä suhdetta. Jamie katoaa sotaan eikä Frankie tiedä, mihin tämä päätyy. Sitten iltakemuihin ilmestyy Rye, Frankien veljen ystävä, joka oli iskenyt tyttöön silmänsä jo ennen sotaan lähtöä. Se, mitä tapahtuu Frankien ja Ryen välillä, tulee vaikuttamaan Frankien elämään vielä monta vuotta. 

Sodan sisaret kertoo paitsi Vietnamin sodasta, myös veteraanien paluusta ja sodan jälkeisestä elämästä Yhdysvalloissa. Kirjeistä kotoa Frankie lukee, millaisia poliittisia myllerryksiä kotimaassa läpikäydään ja millaisia mielenilmauksia sota aiheuttaa. Maa ei ole entisensä, kun nuoret palaavat kotiin. Osa heistä löytää paikkansa uudessa maailmassa, osa ei. Sodan aiheuttamat traumat aiheuttavat painajaisia ja unettomuutta, äidin antamat lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta, ja lopulta Frankie taistelee eroon myös alkoholista. Järkkyneen mielenterveyden lisäksi nuoren naisen elämää rikkovat keskenmeno, parisuhdehuolet, onnettomuudet, työpaikan menetys, äidin sairaus, ja kaipuu kohti jotain, mikä ei ehkä ole enää saavutettavissa. Löytääkö Frankie paikkaansa? Millaiseksi elämä muodostuu?

Romaani on toisaalta melko rankkaa luettavaa, etenkin sen alkupuolisko, joka sijoittuu Vietnamiin. Toisessa puoliskossa on runsaasti todella mielenkiintoista materiaalia yhteiskunnasta, sen asenteista, uudenlaisista ryhmittymistä ja poliittisista mielenilmauksista, sekä tietysti siitä, mihin sodan veteraanit kaiken tämän keskellä sijoittuvat. Frankien henkilökohtainen elämä on täynnä haasteita, joita olisi voinut yhdelle päähenkilölle suoda vähemmänkin. Siltä osin annan siis hieman miinusta tälle romaanille. Periaatteessa kaikki on täysin uskottavaa, mutta silti. Romanttiset kuviot - vaikka täynnä vastoinkäymisiä nekin - tuovat romaaniin hieman keveyttä. Kauneinta on hoitajien kaiken kestävä ystävyys, jonka avulla Frankie pääsee lopulta pahimman yli.