2.6.2015

12 kirjaa riippukeinuun

Sain idean kerätä vinkkejä kesälukemistoa varten Kaisan Kannesta kanteen -blogista. Alun perin sellaisen on julkaissut Katveita-blogi. Hyvä vinkkilista löytyy myös Elinan blogista Luettua elämää. Kerään omaan riippukeinulistaani ensiksi omia tähänastisia suosikkiteoksiani. Sen jälkeen listaan sellaisia teoksia, joita olen jo kauan odottanut. En siis tunne niitä vielä itsekään. Monet kaipaavat kesäkirjoilta kepeyttä ja helppoutta - se sopii myös minulle! - mutta joukossa muitakin.

1. Aloitan lempidekkareillani. Kate Atkinsonin Jackson Brodie -sarjan teokset, esimerkiksi Ihan tavallisena päivänä tai Kaikkein vähäpätöisin asia. Ihanan erilainen sarja on ranskalaisen Fred Vargasin Adamsberg-dekkarit, esimerkiksi Normandialainen tapaus tai Jalattomat, elottomat. Eikä huono vaihtoehto ole myöskään aiemmin bloggaamani Håkan Nesserin Barbarotti-sarja.

2. Englantilaiset ihmissuhteiden ja vahvojen, lausumattomien tunteiden tarkkanäköiset kuvaajat Ian McEwan (Ikuinen rakkaus tai Rannalla) ja David Nicholls (Sinä päivänä tai Yhtä matkaa), jotka kuitenkin ovat keskenään hyvin erilaisia.

3. Nobelisti Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö ei varmaankaan ole hänen kuuluisimpiaan. Se on tarina kiltin miehen ja häikäilemättömän naisen rippuvuussuhteesta läpi Etelä-Amerikan, Englannin ja Ranskan. Taustalla yhteiskunnalliset muutokset 1950-luvulta 80-luvulle saakka.

4. Postitoimisto, Amerikan pahan pojan, Charles Bokowskin esikoinen vuodelta 1970. Rohkea, hauska ja rietas.

5. Riikka Alaharjan Maihinnousu on pieni ja nopealukuinen, mutta puhutteleva ja puristava tarina menetyksistä. Yksi viime aikojen parhaista.

6.  Chimamanda Ngozi Adichie ja Jhumpa Lahiri hallitsevat molemmat maahanmuuton syiden ja seurausten kuvauksen. Hienoja tarinoita intialaisista ja nigerialaisista jotka lähtevät, palaavat ja jäävät. Suosittelen esimerkiksi Adichien Kotiinpalaajia tai Lahirin novellikokoelmaa Tämä siunattu koti.

7. Olen jo pitkään odottanut, että Michael Cunningham yltäisi samalle tasolle, jolla hän aloitti romaanillaan Tunnit ja jolla hän pysyi teoksillaan Koti maailman laidalla ja Samaa sukua. Myöhemmät teokset eivät ole saaneet minua innostumaan, mutta uusimmalta, Lumikuningattarelta, odotan taas paljon.

8. Kuten niin moni, minäkin kirjaan tähän ylös Pirkko Saision Signaalin. Minun täytyy tunnustaa, että Saision tuotanto ei ole minulle tuttua muuten kuin muiden (äitini!) kehumana.Siihen tulee nyt kesällä muutos.

9. Edelleen samoin kuin moni, odotan kovasti että pääsen lukemaan Pajtim Statovcin Kissani Jugoslaviaa. On sitä niin kehuttu!

10. Viime vuoden lempiteoksiani oli Blogistaniankin parhaaksi äänestetty Anni Kytömäen Kultarinta. Kaunis ja koskettava tarina isästä ja tyttärestä. Saa rakastamaan ja arvostamaan luontoa entistä enemmän. Suorastaan eeppinen Romaani.

11. To-read-listallani on myös Tove Janssonin Kesäkirja, johon sain kimmokkeen niinikään Elinan blogista Luettua elämää. Lue sieltä lisää Janssonista!

12. Lukupiirissämme luettiin viimeksi Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset. Kirjan alku ei oikein sytyttänyt, mutta vähitellen jäin kahden soutajaäijän ja heidän luentojensa vangiksi. Teos edustaa lajityypiltään esseeromaania. Se on melkoinen kulttuuripläjäys, joka vaatii lukijaltaan hieman tuntemusta Suomen kirjallisuuden historiasta - tai jos sitä ei ole, Aimo ja Köpi siitä varmasti kertovat suorastaan hykerryttävällä tavallansa. En ole itsekään vielä soutanut kirjaa loppuun saakka, mutta kunhan olen, bloggaan senkin sitten!

Hyviä lukuhetkiä!

5 kommenttia:

  1. Uusi lukija täällä hei! Aloitin juuri tänään Janssonin Kesäkirjan. Kokonainen boxillinen Janssonin aikuisten proosaa odottaa lukemistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Aloitin eilen Kati Tervon Sukupuun, joten Kesäkirjaa joutuu vielä odottamaan hetken...

      Poista
  2. Näitä vinkkilistoja on kyllä kiva lukea. Jhumpa Lahiria en ole vielä ollenkaan lukenut, mutta kovasti olisi aikeissa. Laitanpa vinkkaamasi teoksen mieleen. Tuhma tyttö ja Maihinnousu keikkuvat myös minun tbr-listoillani - voi olla, ettei vielä kesällä tule luetuksi mutta jonain päivänä sitten. :-)

    Minä sain eilen luetuksi loppuun Hurmeen kirjan. Pidin todella paljon, opin paljon ja Hurmeen into esim. Volter Kilpeen tarttui minuunkin niin, että -voi sentään- kyllä siihen Alastalon saliin täytyy tarttua! Musiikkiosiot menivät kyllä aika paljon ohitse ja niitä hieman hyppelin, mutta vaikka välillä ote Hurmeesta meinasi lipsua, teos tarrasi aina uudelleen kiinni. Oiva lukupiirivalinta, en olisi kys. kirjaa itse löytänyt.

    VastaaPoista
  3. Hurmeesta todellakin oppii paljon. Minullakin välillä ote lipsuu, mutta silti siihen pitää palata!

    VastaaPoista
  4. Aah, miten ihanat kirjavinkit täällä! Atkinsonit odottavat hyllyssäni ja Adichietäkin olen hankkinut ja Ala-harjan Maihinnousukin siellä on. Niin paljon kirjoja!

    HelMetin kirjahaaste on sitonut vähän kesälukemisiani, mutta Saision Signaalin ja Krohnin Erehdyksen luin. Merikirjallisuutta olen lukenut Bengtskärin reissua varten.

    VastaaPoista