Dekkariviikko: Suosikkijännärini!

Tänään alkaneen dekkariviikon kunniaksi tein koosteen parin viime vuoden aikaisista lempijännäreistäni. Tein edellisen koosteen kaksi vuotta sitten samaiselle viikolle, joten pitäydyn siksi tuoreeltaan lukemissani teoksissa. Täältä voi lukea aikaisemmista suosikeistani. Siinä missä tuo aikaisempi postaus keskittyy selkeästi dekkareihin, tämänkertainen koosteeni on genreltään hieman laveampi, ja siksi kutsun niitä jännäreiksi. Ensin esittelen muutaman dekkarin, lopuksi muita kansainvälisesti menestyneitä, lähinnä kai psykologiksi jännäreiksi luonnehdittavia teoksia.

Arnaldur Indriðason: Varjojen kujat

Varjojen kujat ei ole ihan Arnaldurin parhaimmistoa, mutta haluan nostaa tämän taitavan kertojan joka tapauksessa esiin. Luin hänen teoksiaan runsaasti joskus vajaa kymmenen vuotta sitten, eikä niitä ole siksi linkittää tänne. Arnaldurin dekkareissa on läsnä tietysti islannin karut olosuhteet ja usein talvi, johon päähenkilönkin menneisyyden aaveet kulminoituvat. Useimmissa dekkareissa pureudutaan johonkin muutamia vuosikymmeniä tapahtuneeseen, rikokseen tai muuhun mysteeriin, joka alkaa taas kummitella. Historiankertojana Arnaldur on mielestäni omimmillaan. Parhaita teoksia ovat Haudanhiljaista (2004) ja Sameissa vesissä (2010).

Fred Vargas: Neptunuksen sauva

Fred Vargasin Komisario Adamsberg -sarjaa ei voi liikaa ylistää. Olen lukenut kaikki suomennetut. Ainoa nootti liittyykin julkaisujärjestykseen Suomessa: komisarion yksiyiselämä vaikuttaa varsin sekavalta, kun lukeminen hyppii ajallisesti paljonkin. Muuten teokset ovat onneksi kivan yksilöllisiä ja ainekset ovat mitä parhaat: herkullinen kokoelma poliiseja joihin on helppo rakastua, tapaukset jotka vievät ihmismielen mystisiin sopukoihin, kansantaruston ainekset sekä Jean-Baptiste Adamsbergin sumea logiikka ja pitkät kävelyretket Pariisin kaduilla. Tämän Neptunuksen sauvan lisäksi yksi parhaita on Normandialainen tapaus (2011).

Elly Griffiths: Risteyskohdat

Brittiläinen Griffiths on niittänyt mainetta viime vuosina ja hänen teoksiaan suomennetaan parhaillaan vimmattua tahtia - kymmenen niitä kuulemma kaikkiaan on. Näistä pääset lukemaan monista muistakin blogeista, linkissä sarjan ensimmäinen. Päähenkilö Ruth Galloway on sympaattisen tavallinen nainen ja taitava arkeologi, jonka osaamista paikallinen poliisi mielellään hyödyntää ja kehittyypä heidän välilleen muutakin. Dekkarit sijoittuvat Norfolkin karuille marskimaille, kaivauksille ja kohteisiin, joissa Griffiths hyödyntää luonnon läsnäoloa juuri sopivalla tavalla. Mystiikka ja vanhat uskomukset ovat näissäkin kivasti läsnä.

Clare Mackintosh: Anna minun olla

Mackintoshin menestysteoksista suosikikseni nousi kolmas ja viimeisin, Anna minun olla. Psykologisissa jännäreissä paljastuu asioita, jotka järkyttävät lukijankin todellisuudentajua. Kerronta on uskomattoman koukuttavaa ja ravisuttaa lukkiutuneita käsityksiämme. Mitä kaikkea tavalliselta vaikuttavien naapureiden elämässä tapahtuukaan?

Pierre Lemaitre: Verihäät

Lemaitre on valtavan suosittu kirjailija, oli hänen genrensä mikä tahansa jännäreistä historiallisiin romaaneihin. Taitava tarinankertoja ihan omaa luokkaansa! Jännäreistä Verihäät on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen: hyvin kekseliäs juoni, pakenemista ja kilpajuoksua, henkistä kamppailua ja jatkuvaa todistelua syyttömyydestä. Lemaitren Verhoeven-sarja on myös erittäin menestynyt ja lähempänä viikon dekkariteemaa. Blogistani löytyy siihen teos Alex.

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä esittelen pari vuotta sitten suomennetun ruotsalaisen oikeussalijännärin. Genressä on mielestäni tylsyyden vaara, ja yksityiskohtaisen perusteellinen tämäkin on, mutta kaikkea muuta kuin tylsä. Lukiossa sattuneen ampumavälikohtauksen taustat paljastavat seikkoja, jotka selittävät enemmän kuin lehtiotsikot. Nuoret omine maailmoineen ja angsteineen luovat kiehtovan hahmogallerian. Löytyy katkeruutta, välinpitämättömyyttä ja velvollisuudentuntoa.

Jännittäviä ja aurinkoisia lukuhetkiä!