13.12.2020

C. J. Tudor: Paluu pimeästä

C. J. Tudor 2019. Englanninkielinen alkuteos The Taking of Annie Thorne. Suomentanut Laura Beck. WSOY. 432 s. Lainasin kirjastosta.

---joskus elämässä on jotain väistämätöntä, jokin suunta jota on vaikea muuttaa. Se kaikki alkoi sieltä, luolasta. Ja näyttää siltä kuin kaikki päättyisikin sinne.

Joe Thorne palaa vuosikymmenien jälkeen takaisin Arnhillin pikkukaupunkiin, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Kuten moni muukin, hän ei uskonut enää koskaan tarvetta palata, mutta siellä hän on taas, uudessa opettajan virassaan. Ennen kaivostoiminnasta elantonsa saanut kaupunki ei ole enää entisensä, vaikka mikään ei olekaan muuttunut. Aikoinaan 15-vuotiaita houkutellut luolasto on osin vielä olemassa. Maan syvyydessä tapahtui jotain, mikä sai Joen nuoren elämän raiteiltaan. Onko Arnhillissa tapahtunut taas jotain, minkä olisi parempi pysyä maan alla?

Joe rakasti pikkusiskoaan Annieta kovasti, kunnes tämä muuttui, ja perheen alamäki alkoi. Kun Joe muuttaa takaisin Arnhilliin, hän vuokraa talon, jossa vain vähän aikaa sitten eräs äiti on syyllistynyt karmeaan tekoon, surmannut väkivaltaisesti poikansa. Oliko äiti todistanut jotain samankaltaista, jota Joe näki tapahtuvan siskolleen? Vaikkei Joe siitä piittaakaan, talossa on selkäpiitä karmiva tunnelma, kylmyys ja putkistossa ritisevät äänet.

Haluaisin nautaa kaiken mielipuolisuudelle, nauraa kunnes huudan. Koko juttu on kuin hirveää, makaaberia unta. Ja silti tiedän syvällä sisimmässäni että tämä on armotonta totta. Hereillä nähtävä painajaisuni joka alkoi kaksikymmentä viisi vuotta sitten.

Joella on raskaan menneisyytensä lisäksi myös mittavat pelivelat, joita hän yrittää paeta. Vaikuttaa siltä, ettei kukaan toivota häntä Arnhilliin takaisin - päinvastoin. Mikä siis onkaan hänen todellinen syynsä palata, ja mikä rooli rasittavalla Hurstin suvulla on hänen ystävänsä Chrisin kuolemassa, koulukiusaamisessa tai Joen menneisyydessä ylipäätään? Vähitellen selviää, muistaako Joe edes kaikkea mitä 25 vuotta sitten oikeasti tapahtui ja voiko hän luottaa ihmisiin jotka olivat hänelle aikoinaan tärkeitä.

Paluu pimeästä on lukupiirimme tämänkertainen kirja. Tudorin esikoisteos, Liitu-ukko, oli maailmanmenestys, jonka ostin pari vuotta sitten puolisolleni lahjaksi, mutta en ole saanut aikaiseksi lukea sitä itse. Enkä nyt kyllä tiedä, saako Paluu pimeästä minua lukemaankaan sitä. En nimittäin ihastunut tähän jännäriin - tavallaan ihan vetävää ja jännittävääkin luettavaa, mutta jotain kömpelöä siinä oli. Päähenkilön sarkastinen asenne oli kulunutta ja toisteista, enkä ihan ymmärtänyt kaikkien asianomaisten roolia tapahtumissa. Jos juoni olisi keskittynyt selkeämmin menneisyyteen ja sen ratkomiseen, antaisin kirjalle paremmat pisteet. Joen nykyisyyden solmut olivat kuitenkin ylimääräiseltä tuntuva rasite (hänelle itselleen tietysti, mutta myös lukijalle) ja erään kanslistinkin olisin yliviivannut käsikirjoituksesta. Lopussa lukija kohtaa yllätyksen, mikä piristää ja saa lukemaan lopun reippaampaan tahtiin, mutta parempiakin on nähty.

Lisää näissä blogeissa: Luetut, Kirjoihin kadonnut ja Kirjakaapin kummitus.

1 kommentti: