Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebe 2018. Ruotsinkielinen alkuteos Dvalan. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2019. 589 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

18-vuotiaan Samuelin elämä on ollut haastavaa, eikä vähiten hänen yksinhuoltajaäitinsä Pernillan mielestä. Nuorukainen on ajautunut huonoon seuraan, ja kun Pernilla löytää hänen repustaan pieniä jauhopusseja, poika joutuu karmivalle pakomatkalle. Samaan aikaan poliisit saavat tietää nuorten miesten ruumiista, joita ajautuu eteläisen Ruotsin rannikolle. Onko Samuelin pelkäämä Igor murhien takana ja mitä ihmettä tapahtuu sosiaalisessa mediassa?

Rikostutkija Manfredin pieni tytär joutuu onnettomuuteen, joka muuttaa perheen elämän totaalisesti. Sairaalasängyn vieressä päivystävä vaimo löytää tukea ja turvaa blogeista ja Facebookista, kun taas Manfred yrittää surunsa keskellä selvittää, mihin Samuel on kadonnut. Pysyäkseen Igorilta piilossa Samuel on ottanut vastaan työpaikan kauniilta saarelta samanikäisen Joonaksen hoitajana. Samuelilla on taka-ajatuksensa, vaikka sairaan pojan kaunis äiti Rakel saakin pään pyörälle. Mutta miksi Rakelilla on ollut jo useampi apulainen? Onko Joonas oikeasti niin vihannes kuin Samuelin annetaan ymmärtää?

Greben jännärissä ei alkuun ollut sellaista intensiteettiä kuin mitä odotin Lemmikin jälkeen. Vähitellen kerronta kuitenkin kiihtyy ja kuvio muuttuu mielenkiintoiseksi. Lukija on askeleen Samuelia, tämän äitiä ja poliisia edellä, mutta saa silti yllättyä. Tarina muuttuu vähitellen myös melko karmivaksi, vaikkei se varsinainen trilleri olekaan. Huumekiemurainen alku väistyy psykologisen painajaisen tieltä helteisessä kalastajakylässä.

Grebe jatkaa osin samoilla poliiseilla kuin Lemmikissä. Tällä kertaa päähenkilönä heistä on Manfred, jonka oma suru vie voimia, mutta linkittyy jännittävällä tavalla kyseiseen murhatutkintaan. Vanhemmuutta ja jatkuvaa syyllisyyttä pohtii tahollaan myös Samuelin äiti, jonka on aika irtautua dominoivasta kirkosta ja isänsä opeista. Vanhemmuutta ja hoivaviettiä on kirjassa monenlaista: sairasta ja huomiohakuista, sinnikästä ja epäitsekästä.

Tiivistyvään tunnelmaan sopii loistavasti helteinen kesä, ja nykyaikaan tarinan ankkuroivat sosiaalisen median rooli ja kännykkäriippuvuus. En tiedä, onko Grebellä tarkoitus myllertää jokaisen poliisin yksityiselämää vuorollaan, mutta ainakin Malin ja Manfred ovat nyt saaneet osansa. Poliisit ovat mielestäni hyvin rakennettuja hahmoja, mikä siis tarkoittaa sitä, että liioilta stereotypioilta on vältytty, eikä heissä oikeastaan ärsytä mikään. Samuelin hahmo keskittymisongelmista ja impulsiivisuudesta kärsivänä nuorena on samoin uskottava ja todellisen oloinen. Eikä sovi unohtaa Pernillaa, joka kipuilee oman uskonnollisuutensa kanssa, ja jonka oma nuoruus on ollut haastava sekin.

Nyt alkaa tuntua siltä, että hahmoilla oli jos jonkinlaisia oman elämän epäkohtia ja koukeroita - oliko niitä jopa liikaa? Ehkä ei kuitenkaan, sillä lukiessa en näin ajatellut. Nyt tuntuu, että isojakin asioita jää kertomatta, mutta Grebe on tarinankertojana hyvä. Minkäänlaista ähkyä en tuntenut, joten vaikka  kaikki se runsaus hieman ihmetyttääkin, osaset olivat hienosti tasapainossa. Lue myös mitä mieltä teoksesta ovat Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka ja Kulttuuri kukoistaa.