Uskomatonta - jo kahdeksas Ruth Galloway -sarjan teos! Elly Griffithsin arkeologiaa, murhatutkimuksia ja ihmissuhdekuvioita yhdistelevät dekkarit ovat olleet tasalaatuisen hyviä alusta alkaen, ja ainakin minä odotan jatkoa edelleen. Onneksi tämäkin teos päättyi hetkeen, jonka jälkeen sarjaa on vaan pakko jatkaa. Kävin juuri vakoilemassa kirjailijan nettisivuja, ja luvassa on ainakin neljä osaa lisää (huh!), kunhan ne suomennetaan. Päähenkilö Ruth Gallowayn lisäksi suomentajakin - Anna Kangasmaa - on arkeologiaan hyvin perehtynyt!
Tällä kertaa Norfolkin karulla rannikolla perehdytään ikivanhan pyhiinvaelluskohteen historiaan, kun kirkon järjestämälle kurssille osallistuva naispappi saa vihamielisiä kirjeitä. Pappi on Ruthin vanha opiskeluaikainen ystävä, ja Ruth vie kirjeet rikoskomisario Harry Nelsonille. Samaan aikaan hautausmaan kupeesta löytyy kuollut nuori nainen. Miksi nainen on niin kovasti samannäköinen kuin Nelsonin vaimo, ja miksi muitakin samannäköisiä vainotaan?
Tapaus liittyy myyttiin Neitsyt Marian rintamaidosta ja reliikkeihin, mutta ennen kaikkea pienen lapsen kokemaan läheisyyteen ja kateuteen. Nelson tapaa tutkimuksissaan kirkkoherran, jonka nuorena kuollut äiti oli jopa sadan lapsen rakastama sijaisäiti. Ruth päätyy yllätyksekseen viettämään railakasta pubi-iltaa pappien seurassa. Niin murhatutkinnan kuin uskonnollisten tapahtumienkin keskiössä on tietysti myös Cathbad, molempien läheinen ystävä, druidi. Vihamielisten kirjeiden kirjoittaja löytyy lähempää kuin arvaisi.
Ruthin panos arkeologina on tässä teoksessa vähäisempi kuin aiemmin, mutta hänen ja Nelsonin välisen suhteen kiemurat eivät ole lainkaan vähäiset. Pääseekö Ruth lapsensa isää lähemmäksi, vai haluaako hän edes sitä? Mikä on tilanne Nelsonin kotona sen jälkeen kun eräs tämän alaisista on rientänyt ritarillisesti hänen vaimonsa avuksi? Ruthin ja Nelsonin välinen suhde koukuttaa lukijaa, eikä lopputulos - jos sellaiseen koskaan päästään - ole mitenkään ennustettavissa.
Vaikka itse rikokset ja niihin liittyvät tutkimukset jäivät tässä teoksessa varsin tylsiksi, työkiireiden keskellä oli ihana uppoutua tuttuihin maisemiin ja rakastettaviin hahmoihin pariksi päiväksi. Norfolkin marskimaan ja loputtomien vesisateiden sijaan maisemassa oli tällä kertaa vanhoja kirkkoja, luostari, ikiaikaisia raunioita, hautausmaita, neitsytpatsaita ja uskonnollinen kulkue. Historian havinaa ja kiehtovia yksityiskohtia, kuten aina. Uskonnollisen miljöön ja uskonnollisten tapahtumien keskellä on monenkin pohdittava suhdettaan uskontoon ja vanhoihin tapoihin.
Yhdeksäs osa Maan alla ilmestyy suomeksi jo ensi keväänä. Siniviittainen nainen on luettu myös näissä blogeissa: Luetut, Kirjasähkökäyrä ja Jonnan Lukunurkkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti