27.2.2021

Kale Puonti: Milo

Kale Puonti 2021. Bazar. 269 s. Arvostelukappale. Kuva kustantajan.

Kokenut rikostutkija Kale Puonti aloitti kirjailijan uransa viime vuonna teoksella Manni. Realistisen tuntuinen dekkari aloitti samalla Pasilan myrkky -sarjan, jota Milo jatkaa Mannista tuttuun tyyliin. Kansainvälinen huumekauppa oli aiheena jo ensimmäisessa osassa ja Milon tapahtumat sijoittuvat vain muutaman kuukauden Mannin perään. Pasilassa työskentelevä ryhmä saa tutkittavakseen nuoren naisen katoamisen. Millä tavalla huumeet liittyvät siihen?

Albanialaistaustainen Milo on Suomessa jo yhden vankilatuomion suorittanut ja haluaisi palata kotimaahansa, mutta hänen setänsä lähettää miehen takaisin Helsinkiin pyörittämään suvun huumebisnestä ja perimään viivästyneitä maksuja. Kauppa käy, mutta Milon apulaiset tyrivät liialla hauskanpidolla ja nuori nainen kuolee. Menetetyt mahdollisuudet on korvattava, joten Milo keksii jotain huumeiden tilalle. Onnistuuko hänen juonensa? Saako hän rahansa ja paljon enemmänkin?

Puontin kerronta on jälleen täynnä kokemusta ja realismia, se kuvaa häikäilemätöntä maailmaa, jossa pienetkin virheet kostautuvat ja jossa pienen tekijän henki ei ole minkään arvoinen. Puonti taitaa tietysti myös poliisityön arjen kuvauksen. Rikostutkijoista yksi nousee tämän teoksen keskiöön: Pesonen on pitkän (ja vanhan) linjan poliisi, joka ei pokkuroi eikä aina noudata protokollaa. Silti hänen ansiotaan on, että runsaasti poliisivoimia työllistävä, korkean profiilin tapaus ratkaistaan nopeasti ja vähin vaurioin.

Arvostelin Mannin jälkeen Puontin kieltä hieman kömpelöksi ja viimeistelemättömäksi, mutta tässä toisessa teoksessa kieli on selkeästi parempaa. Kerronta on huomattavasti sujuvampaa - tai sitten olen jo tottunut hänen säästeliääseen ja toteavaan tyyliinsä, joka kieltämättä sopii teemaan erittäin hyvin. Nyt kun Pasilan myrkky on hyvin lähtenyt vauhtiin ja dekkarien maailma alkaa olla minulle tuttu, voisin hyvin kuvitella lukevani kolmannenkin osan. Kai sellainen on tulossa? 

Kirjasta myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Kirjojen kuisketta ja Elämä on ihanaa. Helmetin haasteessa sijoitan tämän Mannin rinnalle kohtaan 48: Kaksi kirjaa jotka kertovat samasta aiheesta. Seinäjoen kirjaston hahmohaasteesta kuittaan juhlijan. Goodreadsin ATY-haaste 42: A mystery or a thriller.

2 kommenttia:

  1. Puonti on selvästi kehittynyt esikoisensa jälkeen, joskin henkilökaartiin kaipaisin vielä lisää lihaa luiden päälle.

    Puontin lyhytkappaleinen tyyli selkeine lauserakenteineen ja tapahtumakuvauksineen puolestaan toimii edelleen mainiosti ja antaa käsityksen myös meille siviileille siitä missä maailmassa ammattikunnassa liikutaan ja toimitaan. Hän ei kompastu myöskään yksinapaisuuden ansaan, vaan antaa molemmille vastapuolille sanansijaa, jolloin kokonaisuudesta muodostuu lukijalle tasapainoinen.

    Kolmas osa "Virkki" ilmesyy ensi syksynä ja neljäs "Aalto" on kuulemma työn alla sekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta ja kommentista. Pasilan nyrkki on tosiaan tasapainoista luettavaa.

      Poista