Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

Terhi Törmälehto 2024. Otava. 349 s. Ostin omaksi. Kuva kustantajan.

Helsingin Sanomien mukaan kirjasyksy alkaa komeasti Terhi Törmälehdon kolmannella romaanilla, joka voi olla syksyn merkittävin kirja. Minulle se ainakin on, sillä kirjailija on serkkuni ja olen odottanut innoissani jokaista hänen teostaan. Siksi olikin upeaa huomata, miten hyviä arvioita kirja on tähän saakka saanut. Toivon sille runsaasti lukijoita!

Kirjaa lukiessani minua ihmetytti, miten vähän tiedänkään kristillisestä sionismista, ihmisistä jotka rukoilevat ja tekevät töitä juutalaisten ja Israelin hyväksi. Tietämättömyyteni myös harmitti paikoin, sillä on selvää, että kirjailija tuntee teeman hyvin, eikä juurikaan selittele aihepiiriä eikä siihen liittyvää sanastoa lukijalle. Mutta olenkin aina arvostanut romaaneja, joista opin lisää maailmasta ja tämä on juuri sellainen. En pelkästään oppinut sionisteista ja heidän tavastaan ajatella, vaan opin uutta sanastoa, ja tietysti Israelin historiasta ja tilanteesta.

Kirjoitustyötään aloittaessaan kirjailija ei vielä tiennyt, millainen sota Israelin ja Palestiinan välille syttyy, eivätkä sitä vielä kohtaa kirjan päähenkilötkään. Jännitteitä kuitenkin on ilmassa, eikä vähiten siksi, että molemmat odottavat jumalallista merkkiä ja Jeesuksen paluuta. He ovat molemmat Jerusalemissa, Susanna vapaaehtoistöissä, Anu talvilomalla maaliskuussa 2023 ja näkevät maailmanlopun enteitä.

Jotkut israelilaiset unohtavat tehtävän, joka heillä on [---] ennalleen asettaa tämä maa. Israelin historiassa on ollut politiikkoja jotka luulevat, että saavat antaa maata pois. Ja tänäkin päivänä osa Israelin kansasta unohtaa, mitä on. Mutta niiden, jotka pysyvät uskollisina loppuun asti, on valmistauduttava. [---] - Oletko valmis, jos Jeesus palaa nyt? Tietenkin, Susanna ajattalee.

Susanna on palavasieluinen fundamentalisti, lääkäri, joka rahoittaa juutalaisten muuttoa luvattuun maahan. Hänen matkaseuranaan on muita samanmielisiä, kuten kiivasmielinen tanskalainen videobloggaaja. Susanna käy iltaisin puhelinkeskusteluja miehensä ja tyttärensä kanssa, joiden on välillä vaikea ymmärtää naisen vakaumuksellisuutta. Etenkin aviomies - pappi - muistuttaa Susannaa Israelin teoista, jotka ovat ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. 

Saksan opettaja Anu rakastuu heti perille tultuaan juutalaismieheen. Anu etsii itseään ja suuntaa elämälleen ja niinpä viikko miehen kanssa on merkkejä täynnä. Anun usko on lapsenomaista luottamusta johdatukseen ja hän uskoo Jumalan puhuttelevan itseään, mutta viikon lähestyessä loppuaan uskoon etsiytyy myös pelottavia railoja. Onko mies sittenkin eksyttäjä, onko miehen rooli horjuttaa hänen uskoaan, koetella? 

Siinä missä Susanna näkee työn ja taistelun merkityksen luvatun maan eteen, Anun Israelia värittää romantiikka, ihon läheisyys ja seksuaalisuus. Kuten monilla heidänlaisillaan, näilläkin naisilla on halu varmistaa taivasosuutensa, jotta tulee temmatuksi valittujen joukossa. Heidän rinnallaan romaanissa kulkee osuvasti myös enkeli, joka pohtii, mihin hänen varjeluksensa yltää, sillä vaikka meillä kristillinen sionismi saattaa olla melko marginaalista, on pelottavaa ajatella, miten sellainen vaikuttaa esimerkiksi Yhdysvaltain politiikassa.

Terhin romaani on heti alusta alkaen vetävä ja koukuttava. Se hengittää kiistanalaisen alueen ilmapiiriä, ilmastoa, luontoa ja kaupunkeja. Niin Jerusalemin kuin Länsirannankin kuvauksissa on yksityiskohtia, jotka tekevät niistä eläviä. Politiikan ja uskonnon tulehtunut yhdistelmä tulee parhaiten esiin ihmisten välisissä keskusteluissa, tai vaikkapa nuorissa, joiden mukaan Susanna lähtee teoksen viimeisenä iltana. Teinit ovat muutenkin romaanissa eräänlaisia sanoittajia, kuten Susannan oma teini, joka kyseenlaistaa, laukoo ja rakastaa. Sanoillaan kirjailija kuvailee teini-ikää hyvin elävällä tavalla ja myös rinnastaa sen Israeliin, maahan joka hakee paikkaansa ja muiden hyväksyntää.

Sanoin, että opin myös kieltä ja kielestä. Siinäkin yksi piirre, mistä romaaneissa pidän. Vieraiden sanojen ja uusien termien ripottelu tekstin lomaan on aina piristävää ja terävöittää katsetta. Niiden vuoksi täytyy olla jopa hieman varpaillaan, mutta sopivalla tavalla. Eikä niitä tässäkään ollut lainkaan liikaa. Yhtä lailla myös Raamatun lainaukset antoivat tekstille täytettä ja intertekstuaalisuutta, julistuksellisuutta ja jopa juhlavuutta. Terhin kieli on ollut muutenkin aina kirkkaan kaunista ja hiottua.

Minua hieman jopa jännitti aloittaa tämä alkusyksyn merkkiteos, sillä se on pelottavan ajankohtainen. Mietin, mitä sellaista Israelista voi kirjoittaa, ettei se aiheuta kiivasta keskustelua - jos sitä nyt ylipäätään tarvitsee vältellä, ei tietenkään tarvitse. Mutta huomasin, miten He ovat suolaa ja valoa onkin johdatusta siihen, millä tavalla kristillinen sionisti ajattelee ja miten hänen vakaumuksensa voi vaikuttaa tekoihin, ja miten vakaumus näkyy maailmanpolitiikassa. Päähenkilöiden kanssa ei todellakaan tarvitse olla samaa mieltä tulenaroista asioista - pyhän maan valtaamisesta, sodasta, juutalaisten omasta tilasta - , sillä he käyvät itsekin jatkuvaa keskustelua niin Jumalan kuin ympäristön kanssa. 

Onnea Terhille upeasta romaanista! Lue, millaisia ovat hänen aikaisemmat teoksensa Vaikka vuoret järkkyisivät ja Taavi.

Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

Anthony Doerr 2021. Englanninkielinen alkuteos Cloud Cockoo Land. Suomentanut Seppo Raudaskoski. WSOY 2022. Pokkarissa 694 s. Ostin omaksi. Kuva kustantajan.

Miten ihmeellinen romaani! Anthony Doerr ei pettänyt taaskaan: miten upeaa tarinankerrontaa, luovuutta ja kieltä. Taivaanrannan taa on ylistys kirjallisuudelle, kielille ja kirjastojen merkityksellisyydelle. Sen tarina kumpuaa Antiikin Kreikasta ja ulottuu hamaan tulevaisuuteen. Se yhdistää uskomattomalla tavalla historiaa, lapsuuden kokemuksia, ajankohtaista huolta maailman tilasta ja scifiä.

Muukalainen, kuka lienetkin, avaa tämä ja hämmästy oppimastasi.

Kaikki romaanin päähenkilöt ovat lapsia eri aikoina. Orpotyttö Anna ja köyhän perheen Omeir syntyvät samoihin aikoihin Osmaanien valtakunnan levitessä 1400-luvulla. Konstantinopolissa Anna opettelee kirjomaan ja kutomaan, mutta viihtyy paremmin kaupungin paksujen muurien salaisilla käytävillä, josta hän löytää ikiaikaisen pienen kirjan ja pitää sen itsellään juuri ennen kuin sulttaanin soturit valloittavat kaupungin. Omeir vahvoine härkineen on yksi valloittajista, nuori poika, joka on saanut koko lapsuutensa kuulla suulakihalkiostaan. Matka Bulgarian vuorilta kohti satumaista kaupunkia on ollut kivulias, mutta onko se ollut kärsimyksen arvoinen?

Yhdysvalloissa nuori Zeno menettää isänsä ja päätyy Korean sotaan, jossa hän vankileirillä rakastuu englantilaiseen antiikin kielten tutkijaan. Zeno ei saa kerrottua tunteistaan ja elää elämänsä yksin, mutta löytää rakkautensa kieleen ja salaperäisiin vanhoihin teksteihin eläkkeellä ollessaan. Kun Zeno harjoittelee Aethonin tarinaan pohjautuvaa näytelmää viidesluokkalaisten kanssa Lakeportin kirjastossa, ihmisten ahneuteen pettynyt Seymour päättää räjäyttää koko paikan vuonna 2020.

Seymourin on ollut vaikea sopeutua mihinkään vahvojen nepsypiirteidensä vuoksi. Metsässä hän rauhoittuu ja lepää, mutta lähimetsä kaadetaan uuden asuinalueen tieltä, ja Seymour menettää samalla Luottoystävänsä, ison pöllön. Netistä Seymour löytää vahvistusta ajatuksilleen tuhota jotain kostoksi. Vuosikymmeniä myöhemmin vankilasta käsin hänen vahvuutensa pääsevät oikeuksiin, kun hän osallistuu maailman kuvantamiseen ja Argosin suunnittelutyöhön. Argos-avaruusaluksella elää 2100-luvulla Konstance, joka kamppailee yksin selviytymisen ja totuuden kanssa. Alukselle on valittu joukko ihmisiä niihin aikoihin, kun kaikki alkoi romahtaa. Argosin valtavasta Kirjastosta ja virtuaalimatkailusta on hyötyä, kun Konstance selvittää niin perheensä kuin kiehtovien tarinoidenkin historian.

Näitä viittä lasta yhdistää yksi ja sama kertomus, Kukkupilvelä, tarina Aethonin ponnisteluista unelmakaupungin löytämiseksi. Antiikin aikainen tarina, josta Anna on pelastanut hauraat papyruslehdet, jonka suojaksi Omeir käsittelee nahkaa ja kuljettaa sen Italian Umbrinoon ennen kuolemaansa. Lehtiset, joiden kääntämiseksi Zenon on opeteltava kreikan kieli ja joiden sanoma rinnastuu taianomaisella tavalla jokaisen lapsen elämään. 

--- niin kauan kuin Aethon vielä jaksaa jatkaa päätöntä vaellustaan ja räpistellä kohti pilvissä odottavaa haavettaan, niin kauan myös kaupungin portit kestävät; ehkäpä kuolema pysyy heidän ovensa tuolla puolen vielä yhden päivän.

Paksut kirjat ovat minulle aina melkoinen ponnistus - jos edes pystyn niitä aloittamaan - mutta tämä paksukainen imaisi mukaansa lähes ensimmäiseltä sivulta. Doerrin kyky kirjoittaa on jotain hyvin vastaansanomatonta ja vaikka siinä on jotain lapsekasta ja sadunomaista, se saa aikuisenkin pauloihinsa. Käännä sivu, kulje pitkin lauseiden rivejä: runonlaulaja astuu esiin ja loihtii lukijan pään sisään värikkään ja äänekkään maailman. 

Nautin hirveästi Annan ja Omeirin aikaisen maailman ja ihmisten kuvauksesta, kauhistelin heidän ponnistelujaan ja nälkäänsä, myötäelin menettämisten aiheuttamassa surussa. Zenon tarinassa harmittelin sitä, miten väärälle aikakaudelle hän sattui syntymään. Seymour taisteli mielessään kuin Greta Thunberg, muttei saanut yleisöä. Ja millaisen työn kirjailija olikaan tehnyt luodakseen Konstancen maailman sopivaan tasapainoon kaikkien näiden muiden aikakausien kanssa! Hatunnosto myös suomentaja Seppo Raudaskoskelle kielten, sanojen, tekniikan ja monien alojen termien suomentamisesta ihmeelliseksi, sujuvaksi kaunokirjallisuudeksi. 

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti

Richard Osman 2021. Englanninkielinen alkuteos The Man Who Died Twice. Suomentanut Antti Saarilahti. Otava 2022. 413 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Täsmälukeminen jatkuu. Goodreadsin vuosihaasteeseen piti valita kirja Best Books of the Month -listalta, josta mielelläni valitsin jo tutuksi tulleen Torstain murhakerhon mysteerin. Sarjan ensimmäisen osan postaus täällä. Osmanin teokset ovat vallanneet maailmaa lempeällä huumorillaan ja nokkeluudellaan. Samalla reseptillä jatketaan tässä toisessakin teoksessa, jossa seniorikylä Coopers Chasen vanhukset ottavat selvittääkseen 20 miljoonan punnan arvoisten timanttien sijainnin.

76-vuotiaan Elizabethin, entisen MI6:n vakoojan, entinen aviomies ilmestyy yllättäen Coopers Chaseen ja pian käy ilmi, että tämä piilottelee niin mafialta, salaiselta poliisilta kuin huumekauppiailtakin. Elizabeth ei malta olla sekaantumatta tapaukseen, jonka tutkimiseen hän saa apua ystäviltään Joycelta, Ronilta ja Ibrahimilta. Samalla täytyy saada vastuuseen nuori hulttio, joka pahoinpitelee 80-vuotiaan Ibrahimin sairaalakuntoon.

Täytyy myöntää että jälkeenpäin on melkein mahdotonta kuvailla sarjan juonta, sillä käänteitä on useita ja osapuolia hieman liiankin monta. Se ei kuitenkaan latista romaanin tunnelmaa, joka on jälleen kerran ihastuttavan nokkela, rakastettava ja ovela. Elämänkokemuksellaan ja tarkkanäköisyydellään Elizabeth kumppaneineen taltuttaa nuoremman polven agentit, nousussa olevan paikallisen huumekauppiaan, pikkunilkin sekä mafioson pelätyn jälkeläisen. Ja auttavat tietysti paikallispoliiseja yksityiselämän saralla.

Ja silti tämä nelikko on ihanan arkinen ja tavallinen kolotuksineen, huolineen ja haaveineen. Elizabethin miehen alkava dementia ei estä tätä pelaamasta shakkia, mutta muisti ei yllä kokonaisen päivän yli. Joyce neuloo ystävärannekkeita hyväntekeväisyyttä varten ja aiheuttaa mummomaisuudellaan kömpelöitä tilanteita. Isokokoinen Ron on syvästi huolissaan Ibrahimista, joka ei sairaalasta kotiuduttuaan halua enää lähteä ulkomaailmaan. Mukana ovat myös ensimmäisestä osasta tutut paikallispoliisit, Chris, joka suhde Donnan äitiin syvenee sekä Donna itse, joka suree pitkittynyttä sinkkuelämäänsä. Taustalla auttaa myös Bogdan, salaperäinen puolalainen, joka pystyy kaikkeen eikä nuku koskaan. Henkilökaarti on siis vertaansa vailla.

Osmanin dekkareissa ei tietystikään kaahailla eikä ajeta pahiksia takaa, vaikka ruumiita kyllä syntyy. Tapausta tutkitaan junalla tai linja-autolla kulkien ja timantit piilotetaan mikroaaltouuniin, ei mihinkään kassakaappiin. Elizabethin menneisyys agenttina on täynnä herkullisia yksityiskohtia ja nelikon epätodennäköinen ystävyys on suorastaan opettavaista. Entisen agentin ystävinä sairaanhoitaja, psykiatri ja vasemmistoöykkäri ovat kokonaisuuden saumattomia osia, eikä vastakkainasettelusta ole tietoakaan. Coopers Chasen maailmassa olisi ihana elää.

Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää

Elina Backman 2022. Otava. BookBeatissa 318 s. Kuva kustantajan.

En ole lukenut Backmanin Saana Havas -sarjan aikaisempia kahta teosta, mutta tämä valikoituikin sillä perusteella, että kansikuvassa on revontulia. Pohjoinen lukuhaaste on sekin jo voiton puolella - muutama täsmäkirja vielä puuttuu. Eikä lukemista haitannut lainkaan se, etten ole lukenut aikaisempia teoksia. Tämä toimi ihan hyvin myös itsenäisenä dekkarina.

Saana Havas tekee muiden töidensä ohella rikosaiheista podcastia, joka on alkanut kerätä mukavasti kuuntelijoita ja onpa hänen tutkimuksensa avulla löytynyt syyllisiäkin. Tällä kertaa häntä pyytää avuksi Heta, jonka 17-vuotias sisko Inga on surmattu Inarissa vuonna 1998. Tapausta ei ole koskaan ratkaistu, vaikka paikallinen poliisi ei ole sitä koskaan pystynyt unohtamaan. Saana saa vapaata töistään ja lähtee pohjoiseen penkomaan vanhaa tapausta. Samalla hän voi tavata Enontekiöllä asuvaa isäänsä.

Pohjoisessa Saana törmää siihen, etteivät kaikki ole halukkaita puhumaan. Pinnan alla on jotain, mistä hän ei saa otetta, ja pian katoaa jälleen 17-vuotias tyttö. Paikallispoliisi Myski palaa mielessään Ingan tapaukseen ja paiskii nyt töitä kellon ympäri. Saana puhuttaa Ingan läheisiä, perhettä ja ystäviä, opettajia ja kyläläisiä. Myski pyytää avuksi myös keskusrikospoliisin ja kun vanhojen arkistojen penkominen alkaa, on selvää että tietoja on pimitetty ja Ingan kuolemaa on tutkittu liian kevyin ottein.

Millä tavalla rikoksiin liittyvät turismilla rikastunut liikemies, pian Ingan jälkeen kuollut suosittu näyttelijä, muusikkoystävä tai ehkä serkku Johan, jonka olemuksessa on jotain omalaatuista? Saana saa luettavakseen myös Hetan itsensä kirjoittamaa päiväkirjaa, joka saa Saanan huolestumaan naisen mielenterveydestä. Loppujen lopuksi syyllinen on tietysti yllättävän lähellä ja yllättävän huomaamaton, mutta sitä ennen Saana saa pelätä askelia mökkinsä terassilla, ihailla tuntureiden rauhaa ja seurata kaamoksen vähittäistä laskeutumista.

Backmanin dekkari on koukuttava ja vetävä, ja sopii erinomaisesti Pohjoiseen lukuhaasteeseen. Siinä on sopivasti kimurantti tapaus, vanhojen muistojen kaivelua, katkeruutta ja pettymyksiä, rakkautta unohtamatta. Saana käsittelee tutkimustensa ohella omaa suhdettaan vanhempiinsa ja tuoreehkoon miesystäväänsä, joten ihmissuhdekuviotkin ovat mukana. Harvaanasuttu Inari on miljöönä erinomainen ja lähestyvä kaamos luo omanlaisensa tunnelman. Otavan mukaan Backmanin teokset ovat pärjänneet myös kansainvälisesti! Helmetin lukuhaasteesta kuittaan tällä kohdan 38: Kirjan kannessa tai nimessä on kädet.