31.1.2025

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Pirkko Saisio 2003. WSOY. 269 s. Perheenjäsenen kirjahyllystä. Kuva kustantajan.

Vaikka Saisiolta on ilmestynyt vasta uusi romaani Suliko, nappasin lainaan Punaisen erokirjan heti kun se oli valittu asiantuntijoiden äänestyksessä 2000-luvun parhaaksi kotimaiseksi romaaniksi (Hesarin juttu). En ole lukenut Saision omaelämäkerrallisesta trilogiasta muita osia; hänen tuoreempi tuotanto on tutumpaa (Signaali, Mies, ja hänen asiansa sekä Passio). Julkaisen postaukseni tänään osana kirjabloggaajien klassikkohaastetta - kai tämä romaani on jo moderni klassikko!

En varmaankaan osaa sanoa Punaisesta erokirjasta mitään mitä siitä ei olisi jo sanottu, mutta pidin jälleen kerran siitä, miten pakotonta ja vaivatonta Saision teksti on. Kuka tietää, miten paljon kirjailija viilaa lauseitaan, mutta lopputulos on kuin tekstiä ei olisi viilailtu lainkaan, vaan se syntyisi suoraan täydellisen valmiina. Kerronta on hyvin erilaista kuin vaikkapa lukuromaanin kaltaisessa Passiossa. Punaisen erokirjan kerronta on dialogimaisempaa, katkonaista ja hyvin aukkoista, kuin ajatus. 

Tarina siirtyilee ajassa ja paikassa, 1970-luvun nuoruuden, 1980-luvun alun ja 2000-luvun välillä. Nuori Pirkko muistelee opiskeluaikojaan Teatterikorkeakoulussa, silloisia ystäviään, rakastettujaan ja opettajiaan. Seksuaalinen herääminen vuosikymmenellä, jolloin homoseksuaalisuus on ollut vielä tautiluokituksissa ja juuri ja juuri poistettu rikoslaista, on ollut dramaattisen rohkeaa, ja aiheuttanut Saisionkin perheessä välirikkoja. 

Autofiktiivinen romaani on ollut noin kaksikymmentä vuotta sitten, ilmestyessään, jotain valtavirrasta poikkeavaa. Nythän niitä kirjoitetaan valtavasti. Saisio avaa omien nuoruusvuosiensa kokemusten kautta myös 1970-luvun poliittista ilmapiiriä ja sen näkymistä opiskelijaelämässä. Tiesin toki, että vasemmistolaisuus on ollut silloin vahvaa, mutta Saisio kuvaa hauskalla tavalla, miten senkin sisällä on ollut asenne-eroja ja vahvuusasteita eri opiskelijapiirien välillä. Lesbokulttuurin, opiskelijaelämän ja politiikan kuvausten yhdistelmä on kiehtova ja silmiä avaava, mutta eniten mieleeni on silti jäänyt epävarman, itseään etsivän nuoren naisen ajatukset ja päätökset, oman tien ja omien ihmisten löytyminen vähitellen. Yksityinen kokemus nousee kuuluisan vuosikymmenen yleisiä virtauksia vahvemmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti