"Kun me kokoonnumme kuun valaisemalle aukiolle, me emme tee sitä kuun takia. Jokainen mies näkee sen omalta pihaltaan. Me kokoonnumme koska sukulaisten on hyvä tehdä niin."
Rohkea, kunnioitettu Okonkwo kasvaa Umuofian kylässä Nigerin alajuoksulla. Kunnianhimoinen nuorukainen menestyy kyläyhteisössä, kasvattaa suuren perheen ja kerää mainetta naapurikyliä myöten. Vuosisatojen ajan perinteiden mukaan eläneessä kylässä kaudet seuraavat toisiaan niin kuin ennenkin. Miehet johtavat, kuuntelevat jumaliensa neuvoja ja kasvattavat jamssia. Vaimot kuuntelevat miehiään, laittavat ruoan ja kasvattavat lapsia. Esi-isien henget ja ikiaikaiset uskomukset jäsentävät elämänkatsomusta.
Kun valkoiset saapuvat alueelle, he aiheuttavat alkuun hämmennystä ja jopa huvittuneisuutta. Kyläläiset huomaavat, ettei valkoisten mukanaan tuomassa uskonnossa ole mitään järkeä. Kaunis musiikki ja kaikkivaltiaan tasa-arvoisuus saavat kuitenkin vähitellen uusia seuraajia. Kylän viereen jäänyt seurakunta alkaa kasvaa. Vuosien kuluessa myös valkoisten hallinto ja oikeuslaitos saavat jalansijaa. Perinteinen klaaniyhteisö pyristelee sitä vastaan, mutta Okonkwo joutuu katsomaan, miten hänen kansansa maailma hajoaa.
Teos on saanut kansainvälistä huomiota tyylistään kertoa igbo-heimon sisäisestä arjesta ja maailmasta sellaisena kuin se oli ennen siirtomaavaltaa, ilman "menetetyn idyllin kaipuuta". Kaikki hajoaa pystyy myös kertomaan ilman kiihkeitä asenteita sen, mitä siirtomaavalta sai heimoissa aikaan, sortumatta saarnaamiseen. Se on realistisen kaunis kuvaus maailmasta jota ei taida olla enää paljon jäljellä. Teos onkin nostettu Afrikan englanninkielisen kirjallisuuden kulmakiviksi.
"Kuinka sinä luulet että me voimme taistella, kun omat veljemme ovat kääntyneet meitä vastaan? Valkoinen toi uskontonsa tänne hyvin vaivihkaa ja rauhallisesti. Me nauroimme hänen typeryytään ja annoimme hänen jäädä. Nyt hän on saanut vlejiämme puolelleen eikä klaani voi enää toimia niin kuin sen tulisi. Hän on painanut veitsensä terän siihen mikä ennen piti meidät yhtenäisinä ja nyt me olemme hajallamme."
Kaikki hajoaa on lopun surumielisyydestään huolimatta mukavan rauhallista luettavaa, kuin kuuntelisi nuotiolla vanhaa satua. Se on täynnä yksityiskohtia, hienoja ihmisiä ja opettavaisia tarinoita. Vaikka nykylukijan on vaikea sulattaa vanhan heimon väkivaltaa ja epätasa-arvoa, kirjan merkitystä ei voi olla arvostamatta. Ihmisyys ja sen edellytykset tuntuvat olevan hyvin samanlaisia 1890-luvun igboilla kuin nykypäivän bloggaajallakin. Suosittelen!
Kirja on huomattu Suomessa ilmestyttyään melko hyvin. Siitä ovat aikaisemmin bloganneet muun muassa Mari A., Leena, Jane ja bleue. Kuittaan teoksella HelMetin haasteen kohdan 46: alkuperäiskansasta kertova kirja. Samoin osallistun tällä uuteen Kansojen juurilla -haasteeseen.
Hienon kuuloinen kirja! Olet löytänyt mielenkiintoisen kuuloisen kirjan, joka sopii molempiin haasteisiin. Suosittelut huomioitu! 😊
VastaaPoista