Leena Krohn: Erehdys

Leena Krohn. Erehdys. Teos. 2015. 155 sivua. 

"Miten vaikeaa, hän ajatteli, onkaan erottaa ihmistä siitä, mitä hänelle tapahtuu. Sillä itse kukin vetää puoleensa juuri omansa kaltaisia kokemuksia eikä kukaan voi nähdä muita unia kuin omiaan."

Kyllä kannattaa olla kuulolla, kun ystävä luettelee tämän vuoden parhaimmistoa. Tässä sitä ollaan sen äärellä. Pienehkö, vaivattomasti etenevä Erehdys on huomattavasti kokoaan suurempi teos, jonka tarinat jäävät varmasti kytemään ajatuksiin pitkäksi aikaa. Todennäköisesti ne myös muuttavat tapaa ajatella, kuten hyvän kirjallisuuden kuuluu välillä tehdä!

Kirjailija E. saapuu kirjaston yleisötapahtumaan lukemaan otteita teoksistaan ja keskustelemaan kuulijoiden kanssa. Jo ajomatka saa hänet hermostumaan, mutta se on vasta pientä. Vastassa on välinpitämättömältä ja tylsistyneeltä vaikuttava yleisö, josta irtautuu välillä muuta julma kommentti ja typerä kysymys. Joukosta löytyy myös muutama menneisyyden hahmo, jotka ovat paikalla ihan kuin kiusallaan muistelemassa tai oikomassa kokemiaan vääryyksiä. Keikka on painajaismainen.

E. lukee yleisölleen kirjoittamiaan novelleja. Näissä kiehtovissa, tragikoomisissa ja kauniissa novelleissa pohditaan - ei mitään pieniä aiheita! - elämän todellisuutta, ihmisen tietoisuutta, sattuman vaikutusta, harhaa ja kuvitelmaa, kauneutta ja epätäydellisyyttä. Novelleissa tapahtuu selittämättömiä - sitä minkä oli kuvitellut olevan, ei ehkä ollutkaan. Vai tapahtuiko mitään sittenkään? Tarinat horjuttavat ja kyseenalaistavat aisteja ja muistikuvia. Ne pistävät loogisen ajattelun koetukselle. Voi kunpa vain E:n yleisö olisi ollut niiden arvoinen!

Erehdyksessä otetaan myös kantaa. Nykypäivälle tyypilliset piirteet, kuten kiire tai massan mukana juokseminen asetetaan naurun alaisiksi. Kirjailija E. joutuu myös koville perustellessaan yleisölle muun muassa kirjailijan tekemiä valintoja, jopa kirjallisuuden olemassaoloa.

Hän muisti myös, miksi oli aikoinaan alkanut kirjoittaa. Oli ollut kokemus, suunnaton ja sanaton, jonka hän oli halunnut kääntää sanoiksi. Oli ollut hiljaisuus, jolle hän oli aikonut lainata äänen. Oli ollut näkymätön, jonka hän oli yrittänyt näyttää. Miksi kaikki tuo vaivannäkö? Nyt se pyrkimys oli jo melkein sammunut, mutta E:ssä oli vielä jäljellä hitunen uskoa. Hän tahtoi uskoa, että vaikka hän itse ei koskaan tavoittanut sitä mitä etsi, se kuitenkin oli olemassa ja kenen tahansa löydettävissä, milloin tahansa.

Vaikka tarinakokoelma on täynnä olennaista ja viisasta, se ei sorru mutkikkaaseen pohdiskeluun eikä se todellakaan yritä liikaa. Siinä ei ole mitään ylimääräistä. Krohn ei alleviivaa mitään, vaan lukija saa rauhassa itse hämmästyä ja sitten naurahtaa omille lukkiutuneille ajatuskuvioilleen. Tarinoiden loputkin jäävät usein ikään kuin avoimiksi tulkinnoille. Ratkaisuja ei anneta. Samalla tavalla on ilmavaa ja leppoisaa myös Krohnin lause. Se kulkee vaivatta eteenpäin ilman turhia koristuksia.

"Pienet ruumiit olivat muurahaisten, joiden toivioretki oli päättynyt. Sitä mitä ne olivat etsineet, ne eivät olleet löytäneet. Ne olivat tehneet sen, mitä niiden täytyi tehdä, täyttäneet oman heimonsa käskyt, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Simo ajatteli, että mitä niiden täytyi tehdä, sitä ne myös halusivat. Niiden pakko oli yhtä kuin niiden tahto."

Erehdyksestä ovat bloganneet myös mm. Omppu ja Suketus, sekä ne viisaat ystäväni Elina ja Sara.