29.12.2015

Joululoman lukutuokioita ja -maratonia

Blogissa Pinon päällimmäinen julistettiin 26.12. alkavaksi Rauhaa maailmaan -lukumaraton. Maratonissa edetään hiljaa ja nautinnolla, joustavalla aikataululla kukin tyylinsä ja aikataulujensa mukaan 2.1. saakka. Minun maratonini ei muodostu mistään yhtäjaksoisesta lukupyrähdyksestä, vaan lomilleni tyypillisistä nojatuoli-, VR- ja ennen unta -hetkistä.

Minäkin varauduin joululomaan suunnittelemalla lukemiseni huolellisesti, ettei vaan kävisi niin ikävästi, että kirjat loppuisivat kesken matkojen. Aloitin lomani Kjell Westön seurassa. Kangastus38 on ollut lukulistalla jo pidempään, ja koska Kirjan vuoden lukuhaasteesta puuttui nimikirjaimiani vastaavan kirjailijan teos, päätin kuitata sen Westöllä - vaikkei KW olekaan sama kuin KV! Melkein ja ihan riittävästi kuitenkin. Kangastus38 vaikuttaa hyvältä, mutta se on vielä kesken, joten en paneudu siihen tämän enempää. Joululogistisista syistä se on tällä hetkellä eri paikkakunnalla kuin minä.

Joulunpyhien ajan luin illat Liane Moriartyn tuoretta teosta Mustat valkeat valheet, jonka sain joululahjaksi. Olin pyytänyt lahjaksi jotain vuonna 2015 Suomessa ilmestynyttä käännöskirjaa, joita en ole vielä monta lukenut. Moriartyn teos osoittautui niin vetäväksi, etten olisi varmaan nukkunut kovinkaan paljon jouluöinä, ellen olisi ollut niin väsynyt uuden Menolippu UK:n pelaamisesta! Kerron Mustista valkeista valheista myöhemmin lisää.

Tänään aloitin ystäväni sohvan nurkassa Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddhan. Kirjaa suositteli minulle pari kuukautta sitten serkkuni, ja nyt kun löysin sen ystäväni kirjahyllystä, aloitin saman tien ja sujautin sen lähtiessä laukkuuni. Onhan hänelläkin minun teoksiani lainassa. On kivaa kun kirjat matkaavat hyllystä toiseen vaikka välimatkaa on satoja kilometrejä. Niiden tietää olevan hyvässä kodissa.

Huomenna junassa matkalla kotiin perehdyn Marcel Proustiin. Pienessä lukupiirissä päätimme yleissivistyksen vuoksi kokoontua kerran vuodessa keskustelemaan Proustista - emme ota tämän tiiviimpää aikataulua. Kaiken ahkeran lukemisen lomassa yksi Proust vuodessa riittää mainiosti!

Lukuiloa vielä joulun jälkeenkin!

5 kommenttia:

  1. Minä luen omassa rauhassa, omaan tahtiin. En ole innostunut mistään yhtäjaksoisesta sessiosta, kun kumpikin on vapaana, tehdään, mitä huvittaa. En edes mieti blogitekstejä ennen 7.1. Luen ja puran sumaa sitten joskus. Sitäkin mietin, että mistä edes bloggaan. Luin ennen joulua monta huonoa kirjaa. Nyt haluan lukea parempaa.

    Marcel Proust kiinnostaa myös minua, minulla on muutamakin teos, siis hänestä kertovia opuksia. Jonkinlainen kiinnostus on viriämässä häneen.

    VastaaPoista
  2. Kangastus38 on yksi lempikirjoistani (ja Westö lempikirjailijoistani). <3 Odotan mielenkiinnolla arvioitasi, kunhan saat teoksen luettua loppuun. :-)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin nautinnolliselta lukemiselta... Eläköön loma ja hyvät kirjat! Maltan tuskin odottaa, että kirjoitat näistä!

    Hyvää uutta vuotta, Kaisa! ❤

    VastaaPoista
  4. Ihana tahtisi ja asenteesi!
    Millainen oli tuo Esikaupungin Buddha?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleen kesken, mutta vaikuttaa aika hauskalta, mielenkiintoiselta ja värikkäältä!

      Poista