Wallsin perheen on vaikea pysytellä aloillaan. Useimmiten kotipaikkaa vaihdetaan öisin, ennen kuin velkojat, poliisi tai sosiaalihuolto ehtivät väliin. Epäsovinnaiset vanhemmat suhtautuvat elämään suurena seikkailuna ja sellaiseksi sen kokevat pienet lapsetkin - pääasia että perhe on yhdessä. Aina ei löydy kattoa pään päälle, tai jos löytyy, sen läpi saattaa sataa vettä. Useimmissa pienissä kaivoskaupungeissa ja homeisissa tönöissä viihdytään vain vähän aikaa, kunnes perhe asettuu moneksi vuodeksi Phoenixiin äidinäidiltä perittyyn, niin ikään lahoavaan taloon.
Taiteilijaäidin kyvyttömyys kantaa vastuuta ja taito suhtautua vastoinkäymisiin välinpitämättömästi sekä levottoman isän alkoholismi takaavat kroonisen rahapulan. Lapset tottuvat siihen, ettei kodeissa ole aina juoksevaa vettä eikä sähköä, ja useimmiten jääkaappi pysyy tyhjänä päiväkausia. Lapsista kasvaa likaisissa vaatteissaan omatoimisia, kekseliäitä ja äärettömän ahkeria. Lähtö lämpimästä Phoenixista tuntuu ensimmäiseltä vastentahtoiselta muutolta. Vastassa on ahdasmielinen ja köyhä Welch Länsi-Virginiassa, isän kotikaupunki.
"Ollaan taas lähdössä seikkauluun, Jeannetteseni. Eikö olekin hienoa? " Äidin silmät olivat kirkkaat. " Minä en voi elää ilman jännitystä!"
Kotielämä Welchissä jatkuu ennustettavalla tavalla huolimatta isän järkkymättömästä uskosta kykyihinsä rakentaa perheelleen lasilinna tai laite jonka avulla rikastua. Isän tarinat omasta sankarillisesta menneisyydestään olivat parasta iltasatua lapsille, kun nämä olivat pieniä. Welchissä he kuitenkin lähestyvät jo teini-ikää, eikä vanhempien elämäntyyli mene enää nielemättä läpi. Kullakin on tapansa selviytyä, kerätä rahaa, peseytyä ja olla välittämättä naapuruston pilkasta. Kunnes koittaa se päivä, jolloin linja-auto vie kohti unelmien New Yorkia. Lahjakkaat lapset pärjäävät tietysti myös New Yorkissa, mutta menee vuosia ennen kuin Jeannette pystyy paljastamaan kenellekään että hänen vanhempansa elävät vapaaehtoisesti köyhinä ja asunnottomina.
Jeannette Wallsin omaelämäkerta on uskomaton mutta tosi. Se on esimerkki toteutuneesta amerikkalaisesta unelmasta, omalaatuinen rags-to-richies-tarina. Lapsen näkökulma tekee tarinasta käsinkosketeltavan yksityiskohtineen, hajuineen ja puutteineen. Wallsin tapa kertoa on veikeän herkullinen, mukana on pientä ironiaa ja pilkettä silmäkulmassa. Niukkuudesta ja yhteenotoista huolimatta hän ei sorru tunteiluun eikä syyllistä vanhempiaan liikaa.Vanhemmat ovat omituisuudestaan huolimatta välittäneet lapsilleen kriittistä ajattelua, rakkautta taidetta ja tieteitä kohtaan sekä halun opiskella.
Lukupiiriimme valitusta kirjasta jäi onnellisen lopun ja mukaansatempaavan kerronnan jälkeen hieman järkyttynyt olo. Jos tarina olisi puhdasta fiktiota, tiedän että olisin ärsyyntynyt useaan otteeseen sen epärealistisuudesta. Eiväthän vanhemmat voi tehdä tuollaisia ratkaisuja! Miten ihmeessä lapset selviävät?! Ja kuitenkin kaikki on totta.
Kirjasta voi lukea myös blogeista Järjellä ja tunteella sekä Ullan Luetut kirjat. Veikkaan, että myös lukupiirimme Kaisa, Sara ja Elina postaavat omat arvionsa jonain päivänä. Helmetin haasteessa laitan sen kohtaan 26: Elämäkerta tai muistelmateos.
Minulla on tämä tosiaan vielä pahasti kesken, mutta ei varmaan kauaa, sen verran koukuttava ja vetävä kirja on kyseessä. Ja olen ihan samaa mieltä: lukiessa järkyttyy lukuisia kertoja, ja tuntuu tosi vaikealta ajatella, että tällainen on oikeasti ollut tämän perheen todellisuus. Hurjia juttuja - mutta hieno kirja ja kertoja! :)
VastaaPoista