5.11.2016

Kauko Röyhkä: Lapinpoika

Kauko Röyhkä. 2016. Lapinpoika. Like. 367 sivua.

Puro solisee niin kuin ei milloinkaan ennen, eikä se olekaan sama. Tämä on viimeinen kerta kun se solisee minulle. Haavat ja pajut kumartuvat latvat notkeina, sanovat mene jo. Usva seisoo niityllä, sekin sanoo mene jo. Jätä meidät, lapinpoika. [---] Koira haukahtaa. Ei raukka tiedä vielä, että aion jättää sen.

Simpan kotoa on matkaa kylälle ja kesäisin hän soutaa sinne veneellä Nellan, pystykorvansa kanssa. Lähimpään kaupunkiin on parisataa kilometriä, muttei hän osaa kaivata kaupunkia. Simppa on kasvanut täysi-ikään omalaatuisen erakkoenonsa hoivissa, metsästää, kalastaa ja kulkee itsekseen. Kun huono kunto vie viimein Aapi-enon voimat, on Simpan päätettävä, elääkö korvessa koiransa kanssa vai lähteäkö ammattikouluun etelään.

Vastarannan autiotalolle saapuu eräänä kesäpäivänä kolme tyttöä. Vaatteistaan ja puheenparrestaan päätellen eteläsuomalaisia. Simppa ei saa mielestään vaaleaa, hentoa Sonjaa, vaikkei heidän kohtaamisensa mitään lupaakaan. Kun hän sitten pääsee ammattikouluun Helsinkiin, on hänen jätettävä koiransa naapuriin ja hylättävä kotitalonsa järven rannalla. Asettumineen kolkkoon kaupunkiin ja ihmismassaan ei ole helppoa. Sonja löytyy, muttei tarina ota tuulta alleen. Ei kuitenkaan mene kauan, kun Simppa löytää itsensä turvallisesta suhteesta Minnan kanssa. Aikuinen elämä alkaa.

Lapinpoika Simppa on pärjääjä, joka valtaisasta riuhtaisusta huolimatta löytää paikkansa uudessa kaveriporukassa ja vaurastuvassa Etelä-Suomessa. Tunteet Sonjaan roihuavat pitkään, mutta asettuvat vuosien mittaan kaihoksi, jonka kanssa pystyy elämään. Avioliitto Minnan kanssa etenee ikään kuin käsikirjoituksen mukaan, eikä Simppa tosissaan edes pyristele irti, vaikka sydän sanoo välillä muuta. Velvollisuudentuntoinen nuorimies pitää sanansa satunnaisista harha-askeleista huolimatta.

Lapinpoika on vahvimmillaan toisaalta Lapin luonnossa, erämaissa ja kuolevalla kylänraitilla. Röyhkän moponrasvaiset nuorukaiset, alkoholisoituneet ukot ja paremmasta elämästä haaveilevat hahmot omalaatuisine tapoineen ja pystykorvineen tekevät Lapin syrjäkylästä aidon ja uskottavan. Tarinassa eletään 1970-lukua ja muutto etelään on väistämätöntä. Toisaalta Röyhkän pitkä historia musiikkimaailmassa tekee aloittelevien bändien keikka- ja bäkkärikuvauksista samoin hyvin eläväistä ja niiltä osin muistuttaa hänen aikaisempia teoksiaan. Lapin luonto on se, missä Simppa kasvaa ja mistä hän on kotoisin. Pääkaupunkiseudun nuorisokulttuuri ja asettuminen kaupunkilaisiin kuvioihin on kuitenkin se, missä hänen on selviydyttävä.

Monet ovat ne tunteet ja pyörteet, joihin Simppa ajautuu. Kaukorakkaus Sonjaan vaihtuu hetkessä seksin ihanuuteen, johon Minna pojan perehdyttää. Samaan aikaan ei voi kuin pyyhkiä silmäkulmiaan kun Simppa kaipaa Nella-koiraansa ja tammukkajokia ja kokee olonsa juurettomaksi. Romaani kuvaa hienosti menneiden vuosikymmenten, etenkin 1970-luvun murroksia, muutoksia kulttuurissa ja talouskasvussa. Pohjoisen ja etelän välinen kontrasti on selkeä, samoin se, millaisia meistä sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kehkeytyi. Samalla kun lapinpoika luovii Helsingissä oman arvomaailmansa kanssa, hän saa seurata vierestä miten erilainen arvomaailma voikaan olla sillä, jonka kanssa jakaa elämänsä. Elokuvista, kirjoista ja taiteesta kiinnostunut nuorimies olisi lukijan mielestä voinut rohkeammin kuunnella sisintänsä ja valita toisin, mutta sittenpä tarina olisikin täysin erilainen. Tyytyminen toiseksi parhaaseen jättää Simpan elämän ylle hieman surumielisen pilven.

Alkuun koin romaanin kielen hieman kömpelöksi, mutta toisaalta se sopii hyvin Simpan ääneksi. Älykäs, sympaattinen ja pohdiskeleva mies kun ei ole mikään suupaltti. Simpan käyttämä peräpohjalainen murre on vahvaa ja saa osakseen hymyjä etelässä. Täytyy sanoa, että Röyhkän romaani on tarkkanäköinen ja moniääninen. Kaipauksen ja kaihon rinnalla on runsaasti raisuutta, nuoruuden väkevyyttä ja huumoria. Aapi-enon ohjeet kulkea kuin Rommel sodassa vievät Simppaa elämässä eteenpäin, vaikkei hänellä niitä ohjaksia useimmiten olekaan käsissään.

1 kommentti:

  1. Minäkin ajattelin tietynlaisen kömpelyyden olevan lähinnä Simpan ääntä, hän kun on omalla tavallaan hurmaavan kömpelö. <3 Pidän todella paljon Röyhkästä eikä Lapin poikakaan todellakaan pettänyt.

    VastaaPoista