3.9.2018

Tommi Kinnunen: Pintti

Tommi Kinnunen 2018. Pintti. WSOY. 291 sivua. Ostin omaksi.

Enpä juurikaan uskaltanut lukea Pintistä tehtyjä arvosteluja tai blogipostauksia ennen kuin luin sen itse. Halusin pitää lukukokemukseni vapaana mielikuvista, joita arviot olisivat väkisinkin synnyttäneet. Sen verran paljon odotin Kinnusen kolmatta romaania. Monen muun kirjailijan kohdalla olisin ollut kylmäpäisempi!

Pintti kertoo lasitehtaan kyljessä kasvaneen kolmen sisaruksen tarinan vuosina 1949 - 1951. Jussi, Helmi ja Raili pääsevät kukin vuorollaan päähenkilöksi tässä kolmenpäivänromaanissa. Lasitehtaan päivät, viikot ja vuodet rytmittävät siitä elantonsa saavien perheiden elämää, niin myös Tyynelän perheen. Sota on jo ohi, mutta sen vaikutus niin arkeen kuin ihmisten mieliin on edelleen voimakas, vaikka jälleenrakentamisen ja kasvun imukin on selvä. Työläisperheen sisarusten lapsuus ei ole ollut ihan helppo. Kullakin on kipunsa ja omat muistonsa - yksi haluaisi elää niissä, toinen porskuttaisi mielellään eteenpäin.

Sisaruksista vanhin, Jussi, on hierarkkisen tehdasmiljöön pohjimmaisia, sillä aikuisen miehen taidot eivät ole kehittyneet niin kuin muiden. Jussi unohtuu ajatuksiinsa, kuulostelee ääniä, nauttii luonnon yksityiskohdista ja tuoksuista. Sairaskohtaukset pahenevat iän myötä. Helmi kokee suuren menetyksen eikä oikein jaksaisi tasapainoilla surun, työn ja lapsen kanssa. Kolmikosta Raili on ainoa, joka on uskaltautunut kylän ulkopuolelle, mutta palannut takaisin. Hän on pärjääjä, joka tekee mitä tahtoo, vaikka perässä puhuttaisi pahoja.

Kinnunen on selvästikin perehtynyt lasitehtaan maailmaan hyvin perusteellisesti. Yksityiskohtainen prosessien ja taitojen kuvaus on kyllä kiehtovaa, mutta varsinkin romaanin alussa se meinasi hieman uuvuttaa. Uutta oli niin paljon, että kaikkea oli mahdotonta sisäistää ja osa lauseista meni ohi. Ajatus kaipasi jotain mihin tarttua. Vähitellen työstä muotoutui kuitenkin luonteva osa kerrontaa ja viimeistään Helmin osioon tultaessa olin jo täysin sinut kirjan kanssa. Loput kaksi kolmasosaa hujahtikin sitten vauhdilla ja nautiskellen, ja aloin tunnistaa tyylin joihin ihastuin Neljäntienristeyksessä ja Lopotissa.

Jos yksityiskohtainen lasinpuhallus etäännytti, sisarusten luonteenpiirteet, heidän välisensä suhteet ja kyläläisten tapa suhtautua heihin oli juuri sitä Kinnusta, mitä odotin. Kiehtova oli myös se pieni maailma rakennuksineen, jossa työläiset ponnistelivat eteenpäin. Kuten niin monessa suomalaisessa romaanissa, puhumattomuus tai asioista vaikeneminen näkyy Tyynelöidenkin perinnössä, tietysti muutenkin sodanjälkeisessä arpisessa maailmassa. Sisarukset eivät voisi olla keskenään enemmän erilaisia ja vaikka yhteenottoja ja kaunaa on, viimeistään romaanin kolmas osa näyttää, miten heidän välisensä vahvat siteet kantavat. Niin perhe kuin pieni kyläkin on suurten muutosten myllerryksissä, eikä mikään tunnu varmalta.

Sana pintti muuten tarkoittaa sitä lasimurskaa, jota syntyy kun vialliset lasintekeleet heitetään menemään. Kuitenkin pinttiä on mukana upeimmassakin lasiteoksessa. Tässä onkin vertaus, joka sopii Kinnusen tuotannon hahmoihin. Meissä jokaisessa on säröjä ja epätäydellisyyttä ja juuri se tekee meistä kiehtovia. Ja pinttimurskaan jäisi unohduksiin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, ellei joku poimisi niitä talteen. Ainakin Kirsin Book Clubista ja Kulttuuri kukoistaa -blogista löytyy postaus Pintistä.

8 kommenttia:

  1. Ihana kirja. Tommi Kinnusen tyyli kirjoittaa on taiturimaista. Ihailen hänen uskomattoman kaunista suomen kieltä. Sanavarasto karttuu, kun lukee hänen kirjojaan, sillä Kinnunen käyttää rohkeasti sanoja. Jätelasi ei kuulosta yhtä kauniilta kuin pintti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli on kaunista ja ihailen myös sitä rauhaa, mikä tekstissä on tunteista ja tapahtumista huolimatta.

      Poista
  2. Olen lukenut vain muutaman postauksen tästä, kun tiedän, että omalle lukulistalle tämä menee. Kovasti tykkäsin Kinnusen aiemmista kirjoistaan. Luulen, että otamme tämän myös lukupiirikirjaksemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tämä on juuri nyt lukupiirin luettavana :)

      Poista
  3. Juuri tänään luin loppuun. Ihan alkuun, Jussin osuudessa, vähän haparoin, sillä kuten sanoit, lasitehtaan maailma on itselle niin vieras. Pääsin tarinan imuun täysin Helmin osuudessa ja takakansi tuli lopulta vastaan nopsaan. Ai että, miten ihana kirja jälleen! Pidän hurjan paljon Kinnusen lempeästä tyylistä kertoa ja hänen kielestään. Monesti tuli vastaan sellaisia kauniita kiteytyksiä, joille vain nyökytteli mukana, että juuri näin.

    VastaaPoista
  4. Meillä oli siis hyvin samanlaiset lukukokemukset! :)

    VastaaPoista
  5. Aijai. Ei voi lukija kuin huokailla taas onnellisena. Poikkesin kuitenkin lukemaan arviosi, vaikka torstaina vasta keskustellaan lisää. Hienosti kirjoitat pintin merkityksestä - Kinnunen kunnioitta kuvaamiaan ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset ja helposti sivuun jäävät ihmiset ovat selvästikin kirjailijan sydäntä lähellä.

      Poista