Valitsin lukupiiriimme luettavaksi Ali Smithin teoksen, koska hänen nimensä on ollut mielessäni jo pitkään, varmasti jo kymmenisen vuotta, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi lukea yhtään hänen teostaan. Nyt oli siis aika. Helmetin lukuhaastetta varten pitäisi etsiä trilogiaa, mutta ei varmaan haittaa ketään, jos laitan siihen Smithin vuodenaikakvartetista kolme tai jopa kaikki neljä teosta!
Kvartetin aloittaa Syksy. Totesin äsken puolisolleni, että romaanissa on jotain utuista ja siitä on vaikea alkaa kirjoittamaan. Takakannessakin on kuvaus syksystä: sumujen ja satoisuuden aika. Romaani ei ole siinä mielessä perinteinen, että siinä olisi selkeä juoni, alku tai loppu. En ole edes ihan varma, mistä se kertoo. Silti se oli hyvä teos, viihdyin sen parissa ja kiinnyin sen päähenkilöihin.
Vuonna 1984 syntynyt Elizabeth kuulee, että hänen satavuotias entinen naapurinsa Daniel on joutunut sairaalaan. Elizabeth palaa pitkästä aikaa äitinsä luokse ja alkaa kulkea Danielin sairaalavuoteen vierelle päivittäin, vaikkei ole varma, huomaako Daniel sitä itse lainkaan. Vuosia aikaisemmin nuori Elizabeth ystävystyi iäkkään naapurinsa kanssa. Kaksikko teki pitkiä kävelyretkiä lähiympäristössä ja pohtivat asioita. Tyttö ei juurikaan oppinut vanhuksen menneisyydestä, mutta ilmeisen värikkään elämän viettänyt Daniel avasi lapselle maailman, esittää kysymyksiä, lukea ja tavan ajatella, jota kotoa ei olisi ehkä oppinut.
Samalla kun Elizabeth viettää aikaa sairaalassa, hän näkee äidistään ihan uuden puolen. Äidin ja tyttären mielenkiinnon kohteet eivät ilmeisesti ole koskaan kohdanneet eikä tytär taida pitää äitiään kovin terävänä. Vähitellen hän kuitenkin muuttaa mieltään ja tulee samalla ehkä itsekin kasvaneeksi hieman. Kuusi vuotta poissa kotoa ovat muuttaneet asioita, mutta kun Daniel herää, on kuin Elizabeth ei olisi koskaan poistunut viereltä.
Smithin teksti on hyvin huokoista. Se ei juurikaan selittele eikä kerro kaikkia taustoja. Lukija hyppää mukaan hetkiin, sekä menneisyyteen että nykyhetkiin. Ratkaisu tekee kokonaisuudesta sumuisen, mutta niinhän me oikeassakin elämässä teemme - täytämme itse tyhjät aukot silloin kun emme saa tietää kaikkea, sepitämme palasista koherentin kokonaisuuden. Ehkä aukkoisuus ja sumuisuus onnistuivatkin tekemään Syksystä sopivalla tavalla kiehtovan. Nykypäivään teoksen ankkuroivat Brexit-äänestyksen jälkeinen kuohunta ja poliittinen ilmapiiri, joka repii Britanniaa kahtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti