8.11.2026

Carin Hjulström: Pikku murha vain

Carin Hjulström 2020. Ruotsinkielinen alkuteos Bara ett litet mord. Suomentanut Nina Mäki-Kihniä. Tammi 2024. 398 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Valitsin tämän kirjan BookBeatin valikoimista, vaikka en sitä sieltä lukenutkaan. Siellä on kiva selailla kirjoja genrejen tai vaikkapa lukija-arvioiden mukaan järjesteltynä. Halusin löytää jotain kevyttä, ja tämän kansi veti puoleensa. Houkutteleva oli myös uuden sarjan nimi, Taimitarhamurhat. Syntyi mielikuva vehreästä englantilaisen kartanon puutarhasta, vaikka Ruotsissa ollaankin. Helmetin lukuhaasteessa tämä sopii kohtiin 7 (romanttinen viihdekirja, ainakin sinne päin), 15 (kirjan kannessa on lintu), 23 (cozy crime), 27 (puutarha) ja 32 (kannessa on linna). 

Päähenkilö, upean uran näyttelijänä tehnyt Siri Ehrensvärd päätyy veljenpoikansa maaseutumökkiin nuolemaan haavojaan. Hän on saanut pettyä rakkaudessa, eikä halua nähdä vähään aikaan ketään teatterimaailmasta, eikä ylipäätään näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Elämässään tuuliajolla ollut Anton on mielissään tätinsä läsnäolosta ja kaipaakin apua entisellä taimitarhalla, jonka hän on saanut haltuunsa epämääräisissä olosuhteissa. 

Siri päättää laittaa kuntoon sekä Antonin elämän että taimitarhan taloineen. Omia murheitaan ja sydänsurujaan hän tietysti potee myös, mutta linnaseudun tapahtumat vievät ajatukset tehokkaasti muualle. Linnan omistajat harjoittavat toimintaa, joka on vähintäänkin epämääräistä ja jopa laitonta. Siihen suuntaan viittaa alkuun metsänvartijan mahdollinen murha, mutta toki taustalta löytyy muitakin motiiveja. Joku onnistuu myös myrkyttämään kaksi uhria, miehen ja koiran. Onko kyseessä luontoaktivisti, joka taistelee linnan omistajien toimia vastaan, vai onko kyse vanhoista kaunoista?

Taimitarhan toiminta lähtee käyntiin yllättävän kivuttomasti kahdelta amatööriltä, ja Siri ja Anton saavat pian ensimmäiset tilaukset. Kapuloita rattaisiin tuo kuitenkin äkillinen myrsky, Sirin Tukholmasta saama houkutteleva työtarjous sekä Antonia askarruttava toimitus hänen entisestä elämästään. Pääseekö Anton aloittamaan uuden elämän ja minkä päätöksen Siri tekee uransa suhteen?

Kuten cozy crime -genreen sopii, romaanissa on sympaattisia hahmoja, hurmaava ympäristö ja pian puhkeava kesä. Tarinaan kuuluu uusia alkuja, itsetunnon uudelleen löytymistä, siteiden lujittumista ja käsillä tekemisen autuutta. Ehkä kirjan voisi sijoittaa Helmetin lukuhaasteessa myös kohtaan 3, sillä Siri työntää nokkansa murhatutkimukseen ja kylän asioihin kuin Neiti Marple konsanaan. Mukavan viihdyttävä teos, mutta ei mielestäni sarjassaan ihan niitä parhaiten kirjoitettuja.