"Ehkä maailma ylipäätään jatkuu, koska asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa."
Ahavan Finlandia-ehdokkaassa liikutaan arkimaailman rajamailla, lähellä maagista realismia. Tapahtumat ovat uskomattoman epätodennäköisiä sattumia, mutta silti mahdollisia: Taivaalta tippuva jäälohkare tappaa Saaran äidin, Annu-täti voittaa kahdesti loton päävoiton ja salama iskee skotlantilaiseen mieheen viisi kertaa. Onko sattumalla mitään merkitystä? On kai asioita joita mikään ei selitä.
"Jos ei ole loppua, ei ole tarinaa." Saaralla on tarve piirtää asioille ääriviivat. Ne auttavat häntä hahmottamaan kokonaisuuden, ratkomaan ongelman. Niinhän tekee Hercule Poirotkin piirtäessään ruumiin ympärille viivat. Ääriviivat estävät asioita hajoamasta ja katoamasta. Kirjan alussa on kaunis kohtaus, kun äiti piirtää Saaran ääriviivat vanhaan seinään, jonka päälle rakennetaan paneelit. Näin Saara pysyy olemassa, vaikkei näkyisikään. Äitiä ei kuoleman jälkeen voi enää piirtää, sillä kuolema oli äkillinen ja "äiti jäi kesken, emmekä me osanneet kertoa sitä loppuun". Isäkin menettää ääriviivansa äidin kuoltua.
"Ehkä äiti aina kertoi millainen isä on, missä isä loppuu ja muu alkaa, mutta nyt kun äiti on kuollut, isä hapertuu. Sen ääriviiva vuotaa, sen valkoinen viiva ei pidä, sen jalat katoavat."
Teoksessa on parasta lapsen, Saaran näkökulma. Kertoja vaihtuu välillä Saarasta aikuisiin ja myöhemmin takaisin Saaraan varhaisteininä. Muillakin tarinoilla - lottovoitoilla ja salamaniskuilla - on paikkansa ja tarkoituksensa, mutta lapsen ajatusmaailma on näkökulmista kauneinta ja ilmavinta. Esimerkiksi teoksen alussa on paljon lapsen muistoja, koskettavia palasia äidistä. Näistä muodostuu kokonaisuus, joka ei kulu ajassa, vaikka aika meneekin eteenpäin. Saaran tapa pohtia aikaa onkin eräänlaistä surutyötä. Miksi äiti on muuttumassa imperfektiksi?
Elämän, kuoleman ja sattumien pohdinta on teoksessa niin viisasta, että välillä on pakko pysähtyä pohtimaan itsekin ja maistella sanoja. Muutenkin tarina vie mennessään, se on hotkaistava kerralla. Teoksessa on paljon haikeutta, surua ja vakavuutta, mutta lapsen ja Annu-tädin taito kyseenalaistaa on viisasta ja hymyilyttävää. Surutyöstä huolimatta teos ei ole ollenkaan raskas - pikemminkin sadunomainen ja sävyiltään vivahteikas. Vanhat talot elävät, seinät huokailevat, lattiat narisevat ja lampaanvilla tuoksuu voimakkaasti.
Tämä oli minulle yksi vuoden parhaista enkä pety, vaikka Taivaalta tippuvat asiat voittaisi Finlandian. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Ihanaa teosta on ehditty jo blogata melko paljon. Arvioita löysin ainakin blogeista Lukuisa, Nannan kirjakimara, Reader, why did I marry him?, P.S. Rakastan kirjoja, Yöpöydän kirjat, Ilselä ja Kannesta kanteen.
Tämä kirja kuulostaa arvio arviolta yhä tärkeämmältä, eikä varmastikaan ole turhaan F-palkintoehdokkaana. Houkutteleva arvio, Kaisa! ❤
VastaaPoistaKiitos :) Puolet ehdokkaista on nyt luettu ja oma suosikki alkaa piirtyä esiin!
Poistaoi, tämä kuulostaa niin ihanalta. Ehkä pääsen kirjan pariin lähiaikoina -vaikkapa joulun aikaan.
VastaaPoistaoi, tämä kuulostaa niin ihanalta. Ehkä pääsen kirjan pariin lähiaikoina -vaikkapa joulun aikaan.
VastaaPoistaIhan varmasti tykkäisit, Kaisa Reetta! Toivottavasti ehdit joulun aikaan lukea paljon :)
PoistaKirjan tunnelma välittyy niin hyvin tekstistäsi; hetkeksi palasin Ahavan upean teoksen tunnelmiin. <3
VastaaPoistaKun F-ehdokkaat julkistettiin, hämmästyin: olin nimittäin tyystin unohtanut, että Ahavan teos on tämän vuoden julkaisu. Tämä ei siis tarkoita, että kirja olisi kadonnut mielestäni vaan että luin teoksen jo pian sen julkaisun jälkeen ja jotenkin se oli jäänyt jo kaiken muun lukemani alle. En yhtään ihmettele, jos Ahavan teos torstaina voittaa -ja olisin siitä kyllä laillasi todella iloinen. Jännittävää!
Taisimme lukupiirissä puhuakin juuri tuosta, miten kevään teokset meinaavat helposti jäädä jalkoihin, kun kaikki kirjallinen hypetys keskittyy syksyyn. Torstaita odotellessa!
PoistaOlisi saanut voittaa, tosiaan.
VastaaPoista