Yliopistolehtori Mickel Backman luulee, että 1920-luvulla elänyt julkaisematta jäänyt runoilija Leander Granlund olisi jo unohdettu, hänen kohtalokas käsikirjoituksensa tuhottu ja Mickelin oma ura turvassa. Kauhukseen yksi hänen opiskelijoistaan päättää kuitenkin tehdä tutkimusta kyseistä runoilijasta ja 1980-luvulla kadonneesta graduhahmotelmasta. Kun pelko runojen vaikutuksesta palautuu lehtorin mieleen, hänen on tehtävä kaikkensa, jotta salaisuudet pysyisivät pinnan alla.
"Eikä Jumalalla ollut tapana siivota sellaisten vanhojen miesten jälkiä, jotka olivat itse aiheuttaneet sotkunsa."
Paha kirja on sujuvasti ja koukuttavalla tavalla kirjoitettu jännäri. Se sijoittuu yliopistomaailmaan, kirjallisuuden, runojen ja suomenruotsalaisuuden keskelle. Turun opiskelijakorttelit, Aurajoki ja sen sillat luovat kauniin, mutta pahaa enteilevän miljöön tarinalle. Marraskuu on juuri oikea kuukausi masennuksen, häpeän ja paniikin kuohuille. Mitä sellaista tuo runokokoelma voi sisältää, että sen lukemisesta "joutuu helvettiin"?
Ennen kuin vanha käsikirjoitus pääsee kunnolla kummittelemaan ja tekemään taikojaan, lukija pääsee keskelle miesten häpeää, melankoliaa, saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä. "Elämä oli uteliasta, tulista, äkillistä. Mitä hän oli tuolle energialle muuta kuin vuotava seula, puolittaisten yritysten vankila?" Vanheneva Mickel kiemurtelee vanhan rakkauden aiheuttamassa synnintuskassa, ampumahaavojen aiheuttamissa kivuissa ja vaimonsa halveksunnan alla. Lisäksi pitäisi huolehtia siitä, ettei kukaan saa vihiä vanhasta käsikirjoituksesta. Calle löntystelee tutkintovaatimuksia eteenpäin, tarpoo saamattomuuden suossa ja joutuu jätetyksi. Pasi on pakkomielteinen niin Granlundin runojen, piristeiden kuin itsemurha-ajatustensakin kanssa.
Näistä synkistä hahmoista ja elämään tympääntyneestä tunnelmasta huolimatta teos vie mukanaan. Kyseessä ei ole varsinainen kauhuromaani, vaikka kirjan ulkoasu ja mainostekstit niin antavat ymmärtää. Kaikki psykologisen jännärin elementit ovat kuitenkin kasassa ja vanhojen runojen piina jää vaivaamaan pitkäksi aikaa. Vähintään yhtä keskeistä teoksessa on mielestäni se, mitä häpeä ja salaisuuksien paljastumisen pelko saavat aikaan. Lukija pääsee hyvin sisälle päähenkilöiden mielen synkimpiin sopukoihin.
"Häpeä oli kuin leimuava soihtu otsaluun takana. Se kirveli pahemmin kuin hänen isovarpaansa kun hän portille juostessaan iski sen suoraan kynnykseen, se jomotti ilkeämmin kuin hänen polvensa kun hän kaatui avuttomana mukulakiville."
Pahaa kirjaa täytyy kiittää siitä, ettei siinä ole mitään turhaa. Tarina on niin hyvin kasassa, ettei mikään ajatusten harhauma, sivupolku tai sivuhenkilö ole tarpeeton. Osa hahmoista on ehkä hieman kliseisiä, mutta se yhdistettynä perinteisiin parisuhdekriiseihin ja opiskelijanuorukaisten pesemättömiin kainaloihin tuo teokseen pientä keveyttä ja ehkäpä jopa pientä pilkettä. Korkea-aho kirjoittaa vaivattomasti (josta iso kiitos myös suomentajalle!), eikä kokonaisuus ole liian vakava tai ankea.
Yliopistomaailma on kehyksenä myös toimiva vanhoillisine koneistoineen ja salaperäisine kirjastoineen. Kirja ottaa samalla kantaa humanististen tieteiden - etenkin kirjallisuuden - välttämättömään hitauteen ja opiskelijan ja tutkijan tarvitsemaan aikaan. Tehokkuuden ja tulosvastuun vaatimus näivettää humanistista tutkimusta, niin kuin tiedämme. "Se että maassa määrätietoisesti kehitettiin yliopistoa, jossa nuorilta ihmisiltä vietiin into ja mielenterveys pikapikaa jaettavien titteleiden takia, oli hirvittävyys vailla vertaa."
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Lisää arvioita voi lukea vaikkapa Katjalta, Saralta, Annikalta, Kaisa Reetalta, Morrelta, Kirsiltä, Marilta ja Ompulta.
Paha kirja sopisi ilmeisesti marraskuun pimeyteen. Haluaisin ehdottomasti lukea tämän, koska aihe on niin kiehtova. Hyvää kritiikkiäkin tässä on.
VastaaPoista