Nadja Sumanen: Rambo

Nadja Sumanen. Rambo. Otava. 2015. 238 sivua.

Finlandia Junior -palkittu Rambo valittiin lukupiirimme käsittelyyn vuoden ensimmäiseen tapaamiseemme. Nuorisoromaania emme olleetkaan vielä yhdessä lukeneet - enkä minä ole tainnut niitä lukea ylipäätään monta. Tunnustan, että suhtauduin teokseen hieman nihkeästi, mutta niinpä vain kävi, että pidin lukemastani kovasti ja imaisin sen parissa illassa.

15-vuotias Rambo ei ole saanut ihan sitä tavallisinta pojannimeä eikä hänestä ole kasvanut ihan keskivertojamppaa. Rambo on saaanut taaperoikäisestä lähtien leimoja, diagnooseja ja vinoilua osakseen. Hän on tottunut olemaan poikkeava ja käyttäytyy sen mukaisesti. Mielikuvitusrikkaalla pojalla on lahjoja, mutta lyhyt pinna, eikä oikein esikuvia joista ottaa mallia. Hän on saanut selviytyä omillaan pienestä pitäen, sillä masennuksestä kärsivä äiti ei tuoksu pullalle eikä jaksa huolehtia.

"Käytännössä integraatio tarkoitti olemista ei-toivottuna yksilönä ennakkoluuloisten ja usein ahdasmielisten ikätovereiden ja opettajien joukossa. Se ei sulauttanut minua eikä tehnyt minusta normaalimpaa. Sen sijaan aloin ymmärtää, että normaalius oli vain käsite, joka muovautui milloin miksikin riippuen siitä, kuka sitä kulloinkin muotoili."

Kesä äidin miesystävän vanhempien mökillä on käänteentekevä Rambolle, mutta monille muillekin. Päivittäiset rutiinit, säännölliset ruoka-ajat, lämmin järvi, kalastaminen ja länsäolevat ihmiset tekevät Rambolle hyvää. Jopa 14-vuotiaan, ärsyttävän Liinan kanssa tullaan reviiritaisteluiden jälkeen toimeen ja pian enemmänkin. Kesän kuluessä käy selväksi, ettei Rambo ole ainoa, joka kamppailee menneisyytensä kanssa. Haavoja on niin leppoisilla eläkeläisillä kuin keski-ikäisillä, keskiluokkaisilla vanhemmillakin.

Tarina Rambon kesästä on sympaattinen ja lohdullinen. Nuorelle lukijalle on varmasti helpottavaa huomata, kuinka erityislapsena pidetty Rambo on loppujen lopuksi melko tavallinen ja mutkaton. Loppu on tietysti (epärealistisen?) onnellinen ja antaa toivoa, eikä (aikuisen näkökulmasta) hyvin ennalta-arvattavassa tarinassa ole juurikaan yllättäviä käänteitä - vauhtia ja hyvää meininkiä kyllä.

Hahmot ovat niinikään helposti tunnistettavia, suorastaan stereotyyppisiä, mikä olisi ärsyttänyt jossain toisessa genressä, mutta ei tässä. Ihmisten ja ihanan mökkiluonnon läpi kulkeva tuttuus teki lukemisesta leppoisaa ja turvallista. Toisaalta voisi pohtia, olisiko sekä hahmoissa että tekstissä saanut olla enemmän särmää.

Kirja piti silti otteessaan tämän keski-ikäisen lukijan. En osaa sanoa, miten fantasiaa lukeva nuoriso löytää Rambon ja jos sitä heille tarjotaan, miten he sen ottavat vastaan. Aikuisten kirjamaailmassa Rambolla menee lujaa, sillä palkintojen lisäksi se on päässyt Kansallisteatterin lavalle. Uskon, että suoraviivainen ja lempeä tarina toimii sielläkin.

Teoksen ovat lukeneet ainakin Tuijata, Mari ja Ellen. Ja tietysti lukupiirimme, jonka bloggarit kirjoittanevat omat postauksensa kunhan ehtivät :) Kiitos Marialle lainasta!