Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen. 2014. He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi. 557 sivua.

Vuoden 2014 Finlandia-voittajaa ei ole kovin helppo lähteä purkamaan sanoiksi. He eivät tiedä mitä tekevät on mittava teos, joka kattaa valtavan määrän nykypäivän teemoja ja virtauksia. Se on ajankohtaisuudessaan ja ajankuvassaan suorastaan hengästyttävän tarkka. Eikä se missään vaiheessa lakkaa hengästyttämästä 557 sivun matkallaan.

He eivät tiedä mitä tekevät on koukuttava, mutta välillä koin sen myös väsyttäväksi. Päähenkilöiden tavassa pohtia ja pureutua asioihin pikkutarkasti ytimiä myöten on jotain perfektionistista. Saman tarinan samoilla aineksilla olisi voinut saada kasaan tiivimmässäkin muodossa - eikä tekstissä ole kuitenkaan mitään ylimääräistä. Ristiriitaista, kyllä, mutta ihailtavaa.

En usko, että minun on syytä referoida teoksen juonta. Sanotaan nyt kuitenkin lyhyesti, että 1990-luvulla suomalainen nainen ja amerikkalainen tutkija rakastuvat, saavat pienen pojan, eroavat ja perustavat myöhemmin tahoillaan uudet perheet. Suomalaisnaisen varovaisuus, huoli ja katkeruus jättävät jälkensä poikaan, joka ei tutustu kaukaiseen isäänsä. Pojasta kasvaa älykäs, vastuuntuntoinen, kapinallinen ja kantaaottava. Yhdistelmä ei ole se helpoin, eikä tie aikuisuuteen aukea niin kuin useimmille.

Tarinan alkua leimaa pessimistisyys ja asenne, joka taisi vähän häiritä. Toki käsitellyt aiheet - tasa-arvo, maahanmuuttajien kohtelu, nouseva rasismi, yliopistomaailma, tutkimusten rahoitus, irtisanomiset, työttömyys ja alkoholi - ovat ja olivat etenkin 1990-luvulla ankeissa kuosissa Suomessa. Amerikkalaisen tavassa nähdä ja kokea nämä oli jotain ylimielistä, vaikkakin hyvin osuvaa ja paikoin jopa hymyilyttävää. Samalla kuvaus kahden liian erilaisen nuoren vaikeasta yhteiselämästä, sanomattomista tunteista ja vanhemmuuden opettelemisesta oli yksityisyydessään kamalan tuttua.

Alun pessimistisyys yhteiskuntaa kohtaan muuttuu kirjassa vähitellen terveen kriittiseksi tarkasteluksi, jonka kohteena ovat markkinavoimat, sosiaalinen media, keskustelupalstat, nuoret, julkinen keskustelu - sekä edelleen yliopistomaailman rahoitus ja tutkijoiden asema. Aikuisen tutkija-isän näkökulman rinnalle nousee nuoren Samuelin näkemys maailman tuhoutumisesta ja moraalittomuudesta. Tarina kulkee kertojasta riippuen vuoroin Suomessa, vuoroin Yhdysvalloissa. Yleismaailmallisen huolen rinnalla kulkee perheenisän huoli teineistä ja Samuelin isänkaipuu.

He eivät tiedä mitä tekevät on niitä jännäreitä, jotka varoittavat ja maalaavat kauhukuvia vastuuttomuudesta ja markkinoiden voimasta. Välillä kuvittelin tarinaan dystooppista tulevaisuudenkuvaa, mutta samalla tajusinkin sen liikkuvan tässä ajassa. Kaikki tuo pelottava on jo periaatteessa täällä. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkä jännäri tai dystopia. "Romaani on ainakin ihmissuhderomaani, kehityskertomus, trilleri, dystooppinen scifi-romaani, työelämäkuvaus ja lukuromaani; kaikkea samaan aikaan", kuten Kirsi asian tiivistää mainiosti. "Tällaisesta aihemäärästä tuli ähky" - olen samaa mieltä Ompun kanssa.

Kuten moni muukin, minäkin innostuin teoksesta kunnolla vasta alun vaikeuksien jälkeen. Minulle herkullisimpia teemoja olivat raa'an yliopistomaailman kuvaus, biotekniikan mahdollisuudet ja jatkuvan sometuksen uhkakuvat. Mikrotasolla mielenkiintoisinta oli Samuelin teini-iän kamppailu ja piilotettu tuska isän poissaolosta, intohimo ja pystyvyys. Taivata, hyvä, monisäikeinen, monitasoinen ja kiihkeä teos, jonka jälkeen uuvuttaa. Tietääkö meistä kukaan, mitä tekee?

Kirjasta voi lukea lisää vaikkapa Elinan ja Jonnan blogeista. Kuittaan tällä Helmetin haastekohdan yli 500-sivuisesta teoksesta.