6.5.2017

Nostetaan novellit kunniaan!

Nostetaan novellit kunniaan -haasteessa annetaan ääni novelleille, jotka valitettavan usein jäävät romaanien jalkoihin, ja tietysti ideana on saada lukijat kiinnostumaan novelleista. Haastetta on emännöinnyt Omppu blogissa Reader, why did I marry him? ja se päättyy tänään. Haasteen päätyttyä kaikki osallistujien lukemat novellit lasketaan yhteen. Omaksi tavoitteekseni asetin lukea 5 novellikokoelmaa ja/tai yhteensä vähintään 50 novellia. Tässä tulokseni. Ne novellikokoelmat, jotka olen lukenut kokonaan, olen myös blogannut. Muista bloggaan myös, kunhan luen ne loppuun jonain päivänä.

Luin siis loppujen lopuksi tasan sen verran kuin tavoitteeni oli (50 novellia) ja viisi kokonaista novellikokoelmaa, mistä kiitän erityisesti Kannesta kanteen -blogin Kaisaa, sillä hän valitsi lukupiirillemme keväällä luettavaksi Saundersin Sotapuiston perikato. Tämä samainen teos nousi myös omaksi suosikikseni tässä sarjassa. Loppukeväästä lukutahtini on ollut niin ankean hidas, ettei Munron kokoelmasta Viha, ystävyys, rakkaus ehtinyt mukaan kuin ensimmäinen tarina. Siitä kerron kuitenkin sitten myöhemmin lisää. Linkeistä pääsee lukemaan arvioni kyseisistä teoksista.

Kiitos Ompulle haasteesta!

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut tuon Munron Viha, ystävyys, rakkaus teoksen ja novellit olivat hienoja.

    VastaaPoista
  2. Luit siis jo ensimmäisen novellin tuosta Munron kokoelmasta - se on hieno! Listaltasi olen lukenut Saision ja Saundersin (tietysti❤) ja molemmista pidin (tietysti❤). Ompun haaste on inspiroinut kovasti, ja nyt tuntuu ihan oudolta, kun ei ole novellikokoelmaa kesken.

    VastaaPoista
  3. Muutamakin sama ollaan näemmä luettu, Piippuhylly ja Saundersia! Miehiä ilman naisia minun tuli luettua jo ennen haastetta, se on minulle yksi tärkeimpiä & rakkaimpia novellikokoelmia joita olen koskaan lukenut. :)

    VastaaPoista
  4. (minäkin lukenut novelleja, en koko kirjaa vaan eri teemoja)

    VastaaPoista
  5. Meillä on kaksi samaa kokoelmaa. Signaalin olen lukenut aiemmin ja pidin hurjasti, Variksen omankin olen lukenut mutten muista siitä enää juuri mitään. Paljon olet ehtinyt lukea novelleja. Omat Munroni ovat Oulussa, mutta onneksi tälle haasteelle on tulossa jatkoa, niin luen niitä sitten seuraavaan. :-)

    VastaaPoista
  6. Piippuhyllyn minäkin luin tähän haasteeseen. Että tuntisin eläväni luin jo pari vuotta sitten ihan muuten vain, muistaakseni lukumaratoniin osallistuessani. Pikkuhiljaa alan oppia novelleja lukemaan ja siitä tulee kiva fiilis :-)

    VastaaPoista
  7. Vain Murakamin olen lukenut. Saunders pitää ottaa listalle.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista, kamut! Novellihaaste oli tarpeellinen ja hienoa että se jatkuu. Novellit ovat tosiaan myös oivaa lukemista maratonpäiville! :)

    VastaaPoista