Olen lukenut kaikki Sadie Jonesin suomennetut romaanit, ja täytyy sanoa, ettei koskaan voi tietää mitä odottaa. Aloitin aikoinaan hänen toisesta romaanistaan Kotiinpaluu, joka teki suuren vaikutuksen. Ehdottomasti yksi parhaita romaaneja, joita olen lukenut. Ehkä rakkaus oli totta tuntui vaisummalta ja tavanomaisemmalta. Kutsumattomia vieraita sen sijaan ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa tavanomaiseksi. Karnivalistinen kartanoromaani oli huvittavalla tavalla outo. Entäpä sitten Käärmeet?
Valtavan rikkaiden vanhempien 30-vuotias tytär Bea on rakentanut elämänsä itse eikä halua olla tekemisissä vanhempiensa, saatika isänsä rahojen kanssa. Bea ja hänen miehensä Dan päättävät ottaa lomaa arjestaan ja seikkailla Euroopassa muutaman kuukauden. Rahat riittäisivät juuri ja juuri. Kun nuoripari alkumatkasta poikkeaa Bean isoveljen Alexin omistamassa hotellissa Ranskassa, eivät he arvaakaan, millaiseen tunteiden vuoristorataan ja tapahtumien vyöryyn he joutuvat.
Käärmeissä on voimakas psykologinen lataus, joka kiristää otettaan romaani edetessä. Tapahtumat Ranskassa tuovat mukanaan hieman dekkarimaisen otteen, mutta poliisityöstä pysytään kuitenkin varsin etäällä. Näkökulma on koko ajan joko Bean tai Danin. Mihin Alex oli sekaantunut? Miksi Bean ja Alexin vanhempien pitää käydä hotellilla silloin tällöin? Mihin heidän röyhkeän häikäilemätön isänsä Griff on sekaantunut? Mitä heidän äitinsä Liv on tehnyt, kun Bea vihaa tätä joka solullaan?
Bean perheessä on salaisuuksia, joista Dan ei tiedä. Väärinkäytösten ja ahneuden lisäksi on välinpitämättömyyttä, ilkeyttä ja hyväksikäyttöä. Ajatus rahan tuomista mahdollisuuksista on imaista Danin mukanaan, mutta Bean vahva moraali voittaa. Hänen täytyy pysyä vanhempiensa yläpuolella. Jones luo romaaniin kevyen kafkamaista tunnelmaa siinä vaiheessa kun perheenjäsenet eivät ymmärrä ranskalaisen rikostutkinnan etenemistä. Hän ripottelee sekaan myös goottilaisen kauhun elementtejä, niin kuvaannollisia kuin oikeitakin käärmeitä, runsaita puutarhoja ja vanhoja rakennuksia, ylellisiä pihajuhlia. Bean kohtaama trauma sumentaa mielen, mutta myös kirkastaa päämäärän.
Teoksen loppu yllättää. Se on tavallaan pettymys, mutta toisaalta myös kamalan fiksu. Mikä tahansa muu lopetustapa olisi päätynyt selittelyksi - niin ihmissuhteiden kuin rikostenkin. Nyt niiltä putoaa pohja ja tarve. Käärmeet pitää hyvin otteessaan alusta alkaen, vaikka alkuun ajattelinkin, että nyt taitaa olla käsissä varsin kevyt teos. Sitä se ei ole, vaikkei se pääse samanlaisiin syvyyksiin kuin Kotiinpaluu. Monia teemoja sivutaan, muttei niihin pureuduta. Pääosassa on Bean sisäinen kamppailu.
Teoksesta ovat bloganneet myös Kirjaluotsi, Tuijata ja Reader, why did I marry him? Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 4: Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, Seinäjoen aikamatkahaasteessa tämä sopii kohtaan 29: Vuonna 2020 julkaistu kirja (Suomessa), PopSugar Reading Challenge: A book published the month of your birthday.
Sinä sait tästä näköjään enemmän irti. Kuuntelin äänikirjana ja ne pari kolme tuntia sen onnettomuuden jälkeen olivat niiiiiin pitkästyttäviä että ensimmäisen kerran teki mieli jättää äänikirja kesken niinkin pitkän kuuntelun jälkeen... Onneksi se siitä vähän lähti rullailemaan, mutta mitään psykologista jännitettä en kyllä kohdannut. Ehkä kaikki oli totta on mielestäni edelleen paras Jonesin suomennetuista, Kutsumattomat vieraat on mulla lukematta.
VastaaPoistaMinä taas en saanut oikein mitään irti Ehkä kaikki oli totta -teoksesta. Jännä, miten lukukokemukset ovat niin erilaisia, mutta hyvä niin :)
Poista