1.1.2022

Vuoden 2021 superlatiivit

Hyvää alkanutta vuotta 2022! 

On aika katsoa menneeseen vuoteen. Goodreadsin ja Helmetin lukuhaasteen tilastojen perusteella olen antanut täydet viisi tähteä neljälletoista teokselle vuoden 2021 aikana. Näistä valitsin osan ja koostin alla olevan listan superlatiiveittain. Kaikki kirjat eivät edusta vuoden 2021 tuoreinta kirjallisuutta, sillä olen toki lukenut aikasemminkin julkaistuja. Näin koosteeseen nousi yllättäen aika monta toisiaan täydentävää teosta, joko samalta kirjailijalta tai samasta teemasta. Kirjojen perässä on ilmestymisvuosi ensin alkuperämaassa, sitten Suomessa.

Pakahduttavimmat

Katja Kallion Säkenöivät hetket (2013) ja Tämä läpinäkyvä sydän (2021)

Toisiinsa linkittyvät romaanit, joiden tyylistä kirjoitin näin: Katja Kalliolla on uskomaton kyky hahmottaa ja sanoittaa juuri ne ihmisten väliset pienet nyanssit, ohikiitävät hetket ja tunteenpoikaset, jotka ovat meille kaikille hyvin tuttuja, mutta joiden emme ehkä tienneet olevan olemassakaan. Tällaiset yksityiskohdat tekevät tarinasta pakahduttavan, hahmoista tunnistettavia ja lukemisesta nautinnon.

 

Ajankohtaisimmat

Richard Powersin Ikipuut (2018, 2021) ja Inkeri Markkulan Maa joka ei koskaan sula (2021) 

Voiko luontoa ja puita olla kunnioittamatta enää Ikipuiden jälkeen? Meitä isommat, hitaammat, vanhemmat ja kestävämmät eliöt hallitsevat maailmaa, vaikuttavat säähän, ruokkivat muuta luomakuntaa ja jopa tuottavat ilman, jota hengitämme. Markkulan teoksessa luonto, ilmastonmuutos, katoavat kulttuurit ja sukupolvien yli siirtyvä suru ovat voimakas ja sydäntäsärkevä yhdistelmä.

 

Rakkain

Terhi Törmälehdon Taavi (2021)

Serkkuni Terhin isoisästään kirjoittama romaani on ristiriitaisia tunteita herättävää tekstiä, mutta niinhän sodat ovat. Se on tyly ja järkyttävä, mutta myös todella koskettava ja jopa jännittävä. Kaikessa moninaisuudessaan se on hyvin inhimillinen. Erikseen on mainittava kaikkitietävä kertoja, jonka rooli tekee teoksesta ihan omanlaisensa. Et sinä katso pakenevaa joukkoa siviilejä ja sano: herkullinen maali. Et sinä saatana niin sano.

 

Rankimmat

Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017, 2018) ja Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie (2016, 2021)

Anyurun teoksesta kirjoitin: Tuo synkkä tulevaisuudenkuva on kuitenkin kaiken keskiössä ja romaanin pelottavien viesti - se miten siltä voisi välttyä, miten välttää ihmisten lisääntyvä julmuus, miten pitää toivoa yllä, ettei Ruotsi muutu muslimeille mahdottomaksi paikaksi elää ja asua. -- kielelliset yksityiskohdat tekevät tekstistä mukavaa lukea, väliin tekee mieli lukea sitä ääneenkin. Kiitos siitä Outi Mennalle, joka on välittänyt kielellisesti kirjavan kokonaisuuden uskomattoman taitavasti suomeksi.

Whiteheadin teos kertoo orjista ja orjakaupasta. Kirjoitin blogissa, miten Whiteheadin toteava ja tiivis ilmaisu auttaa lukemaan eteenpäin silloinkin kun tapahtumat ja koettelemukset järkyttävät. Ikävään ja suruun ei jäädä missään vaiheessa vellomaan, vaikka siihen olisi mahdollisuus, niin Coralla kuin lukijallakin. Sinnikkyys ei anna tilaa murtua, vaan katse on eteenpäin.

Parhaat yhdessä

Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet (2018, 2020), Unohda minut (2016, 2017) ja Eloonjääneet (2020, 2021)

Ruotsalaisen Schulmanin autofiktiiviset teokset kertovat äidistä, isovanhemmista ja veljeksistä. Koskettavat ja tarkkanäköiset teokset ovat ilmavaa mutta painavaa luettavaa, ja täydentävät hienolla tavalla toisiaan. Kertoja, päähenkilö, on aina se, joka tarkkailee jatkuvasti muiden mielialoja, pyrkii tasapainottamaan tunnelmaa ja miellyttämään muita. Tahtoisin hänen tietävän kaiken siitä, millaista minulla oli. Tahtoisin kertoa hänelle siitä, kun minä olin poika ja hän oli äiti. Kun hän makoili päivät pitkät makuuhuoneessaan - tahtoisin hänen tietävän, millaista meillä oli oven toisella puolella. Tahtoisin hänen ymmärtävän, kuinka pettyneeksi tunsin itseni.

Piristävin

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys (2019)

Karila tykittää itäiseen Lappiin melkoisen joukon hymyä herättävää sakkia. On noitia, erakkoja, kylähulluja, lintumiehiä ja kauppiaita, joiden nasevaa ja asian vierestä kulkevaa dialogia on ihana lukea, vieläpä murteella. Karilan luontokuvaus uhkuu yksityiskohtia ja ymmärrystä. Siinä Janatuisenkin maailmankuva muuttuu ja arvot saattavat mennä uusiksi. Sitä ennen on kuitenkin kaiken keskiössä pieni, taitavasti uiva hauki, joka on saatava ylös suolammesta.

 

Paras esikoinen

Meri Valkaman Sinun, Margot (2021)

Hesarin esikoiskirjapalkinnon voittanut teos yhdistää upealla tavalla yhteiskunnallisen ja yksilötason murroksen, jotka molemmat jättävät pitkät jäljet. Valkama osoittaa, miten itäsaksalaisten oma historiankerronta on unohdettu länsimaisen alle ja miten pakkoliitosta ei ole vieläkään selvitty. Yksilötasolla romaani saa pohtimaan muistamisen ja unohtamisen merkitystä, lapsen kokemusta ja rakkauden voimaa.

 

Mitä muuta luin? Valtaosa 70 vuoden aikana lukemastani teoksesta on naisten kirjoittamia. Naisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta, eikä se ole ollut täysin tarkoituksellista - näin vaan on käynyt. Ehkä naisten kirjoittamat kirjat ovat herättäneet mielenkiintoni useammin. Noin neljännes kirjoista on kotimaisia teoksia. Tämä luku on ollut joskus suurempikin, mutta tänä vuonna moni käännöskirja on ollut suorastaan pakko lukea, ja etenkin dekkarilukemistoni on hyvin käännösvoittoista. Suurin osa kirjoista on 2000-luvulla julkaistuja, ihan jopa viime vuosina, ja tähän vaikuttaa tietysti se, että yritän seurata mitä kirjallisuusrintamalla tapahtuu. Kun mielenkiintoisia kirjoja julkaistaan kovaa tahtia, ei aika riitä vanhemmille teoksille. 

Luen edelleen hyvin vähän muuta kuin aikuisten romaaneja: tietokirjoja muutamia, sarjakuvia ja lanua harvoin, runoja en juuri lainkaan. Lukuhaasteisiin osallistun kuitenkin jatkuvasti, mikä osaltaan laajentaa perspektiiviä. Niistä koko vuoden kestävät yleensä Helmetin 50 kirjan haaste ja Goodreadsin Around the Year in 52 Books. Seinäjoen kaupunginkirjastolla on kivoja hieman lyhyempiä haastelistoja vuosittain eri aihepiireistä. Vastaavien haasteiden kanssa aloitan myös vuoden 2022.

Mitkä kirjat olivat sinun suosikkejasi vuonna 2021? Miten aloitat lukuvuoden 2022?

7 kommenttia:

  1. Kivat superlatiivit olet valinnut. Katja Kallion ja Meri Valkaman olen näistä lukenut. Molemmat todella hyviä lukukokemuksia. Maanalainen rautatie kiinnostaa. Hyvää Uutta Vuotta ja hyvää lukuvuotta!

    VastaaPoista
  2. Olipas hieno kooste! Sinun, Margot odottaa kirjapinossa.
    Minulle suosikeiksi nousivat viime vuonna Herman Hessen Arosusi ja Lasihelmipeli. Eka kirja tälle vuodelle on jo luettu ja bloggaus ajastettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anki! Minäkin olen juuri aloittamassa vuoden ensimmäistä romaanipostausta.

      Poista
  3. Kaikki kuvin esitellyt kirjat ovat tehneet myös minuun vaikutuksen. Pienen hauen pyydystyksen luin jo tuoreeltaan viime vuonna, mutta haluan kuunnella sen vielä äänikirjana jossain sopivasa välissä. Karilan kieli on niin mainiota!

    VastaaPoista
  4. Kun etsin uutta luettavaa, piipahdan aina blogissasi. Täältä löytyy aina hyviä vinkkejä. Varsinkin nämä koosteet ovat parhaita akuuttiin hyvän lukemisen puutteeseen! Olisiko näitä mahdollista saada lisää eli useammin? 😊

    VastaaPoista