Markku Pääskynen: Niin kaunis on maa

Markku Pääskynen 2023. Tammi. 184 s. Lainasin kirjastosta.

En ole lukenut aikaisemmin Markku Pääskysen teoksia. Luin kansiliepeestä että Niin kaunis on maa on jo hänen yhdestoista romaaninsa, ja koska se teki suuren vaikutuksen, luen varmasti häneltä jonain päivänä jotain muutakin; esimerkiksi Hyvä ihminen vaikuttaa arvioiden mukaan mielenkiintoiselta. 

Pariskunta Onni ja Aliina ovat ystävystyneet toistakymmentä vuotta sitten toisen pariskunnan, Marian ja Tuomaksen, kanssa. Pariskunnat ovat viettäneet vuosien aikana paljon aikaa toistensa kanssa, Marian ja Tuomaksen lapsi on ollut usein Onnilla ja Aliinalla hoidossa, ja vaikuttaa siltä että he ovat toistensa parhaat ystävät, tuntevat toisensa parhaiten. Siksi ei ole mitenkään valtava yllätys, kun Maria ja Tuomas eivät erään illanvieton jälkeen palaakaan kotiinsa eivätkä vastaa viesteihin eivätkä puheluihin. He katoavat.

Katoaminen vaivaa tietysti kovasti ja se ei jätä rauhaan varsinkaan minäkertoja Onnia. Mitä on tapahtunut Tuomakselle ja Marialle, jotka lähtivät Onnilta ja Aliinalta myöhään perjantai-iltana taksilla kotia kohti? Onni käy läpi Tuomaksen ja Marian elämää, elämäntyyliä, varallisuutta, valintoja, ristiriitaisuuksia, pakkomielteitä ja luonteenpiirteitä. Pariskunnat ovat viettäneet usean lomaviikon yhdessä ulkomailla, jonne Tuomaksella ja Marialla on ollut tapana karata talvikuukausiksi. Etenkin siellä Tuomaksen ailahteleva luonne on aiheuttanut konflikteja, pahaa mieltä ja hämmennystä.

Onnin kerronnassa Tuomas saakin suuren roolin. Onnin on punnittava miesten välistä ystävyyttä, Tuomaksen itsekkyyttä ja omahyväisyyttä, ja omaa rooliaan suhteessa, jossa toinen on niin hallitseva. Naisten välinen ystävyys vaikuttaa syvemmältä ja tasapainoisemmalta, mutta Tuomaksesta paljastuu lukijalle jatkuvasti lisää hankalia ominaisuuksia. Niin Onninkin kuin varmasti kenen tahansa on vaikea joskus määritellä, miksi roikumme suhteissa, joissa ei ole vastavuoroisuutta. Mikä kiehtoo ihmisessä, josta paljastuu epämiellyttäviä piirteitä, mutta josta ei halua luopua.

Pidin kovasti Pääskysen tiiviistä ilmaisusta ja romaanin varsin rajatusta teemasta. Tarina ei rönsyile lainkaan, vaan pitäytyy hyvin uskollisesti aiheensa ympärillä silloinkin kun kertoja palaa menneeseen ja yrittää löytää tapahtuneelle selityksen. Kerronnassa on välillä myös otteita Tuomaksen unista, vakavasti mielensä kanssa kamppailevan miehen sekavuudesta, mutta Pääskysen romaani ei yritäkään diagnosoida eikä asettaa Tuomasta minkään otsikon alle (nykyajalle hyvin epätyypillisesti?). Hyvin rajattu romaani kertoo miehestä sen, minkä kertoo ja lukija voi itse päätellä loput ja pohtia vaikkapa, voiko pahuus olla synnynnäistä. Lyhyt teos on nopea lukea, mutta se jää mieleen varmasti pitkäksi aikaa.

Teoksesta myös blogeissa Tuijata, Amman lukuhetki ja Raijan kirjareppu. Helmetin haasteessa romaani sopii kohtiin 17 (ärsyttävä henkilöhahmo), 24 (tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin) ja 29 (kirjassa valehdellaan). Seinäjoen kaupunginkirjaston 2024 lukuhaastetta varten tästä löytyy ainakin anteeksiantamista, katkeruutta ja vihaa.