Voi hyvänen aika, miten tasokas esikoisromaani! En ihmettele, että tämäkin on nyt suomennettu, sillä Bennettin toinen romaani Mikä meidät erottaa oli samoin ihan huippu. Brit Bennett on kirjoittanut Äidit vain 26-vuotiaana, mutta kykenee ilmaisemaan siinä viisautta, jota voi moni kokeneempi kirjailija vain ihailla. Ihan syystä häntä kutsutaan Yhdysvalloissa uudeksi Toni Morrisoniksi.
Nadia on juuri menettänyt äitinsä ja viettää villiä kesää unohtaakseen hiljaisen kodin ja sen surun. 17-vuotiaalla on edessä lähtö yliopistoon, mutta tulevaisuutta varjostavat ajatukset äidin itsemurhasta ja siitä, miten huonosti toisen on voinutkaan tuntea. Mitä äiti on uhrannut tullessaan raskaaksi 17-vuotiaana ja päättäessään pitää lapsen? Mistä äiti on jäänyt paitsi - onko Nadia syy äidin käsittämättömälle teolle? Pikkukaupungin seurakunnassa Nadia tutustuu ikäiseensä Aubreyyn, epätodennäköiseen ystävään, jonka kanssa siteet kantavat vuosia eteenpäin. Myös Aubrey on menettänyt äitinsä, mutta vapaaehtoisesti, paetessaan äidin kotiin tuomia miehiä.
Aubrey mietti, olivatko he ainoat, joista tuntui, etteivät he tunteneet omia äitejään. Ehkä äidit olivat lähtökohtaisesti mittaamattomia ja tuntemattomia.
Lukupiiriystäväni peräänkuulutti eilen romaaneja, joissa naisten välistä ystävyyttä kuvattaisiin pelkästään ystävyyden ja sen ystävyyden merkityksen kautta ilman miesten aiheuttamaa draamaa - tai ilman draamaa ylipäätään. Tässä romaanissa draama syntyy Lukesta, entisestä urheilijalupauksesta, jota kumpikaan tytöistä ei voi olla sivuuttamatta omalla tavallaan. Nadia päättää 17-vuotiaana ettei hän ole vielä valmis äidiksi, hän ei halua uhrata opintoja, joihin hänen äitinsä ei koskaan päässyt. Muutama vuosi myöhemmin Aubrey puolestaan kamppailee mahdollisen lapsettomuuden kanssa. Luke haluaa isäksi, mutta joutuu luopumaan muista unelmistaan.
Kahden nuoren välinen ystävyys on haurasta ja sen kuvaus kaunista, ja sille annetaan romaanissa hyvin tilaa. Se tuo lohtua Nadian suruun ja opettaa Aubreylle oman kehon kunnioitusta. Siinä missä Aubrey pakenee väkivaltaa ja rikkonaisuutta, Nadia pakenee ennakko-oletuksia, roolimalleja ja surua. Nadian elämässä äidin mysteeri on ja pysyy, kun taas Aubrey tekee äitiinsä selkeän pesäeron. Usein ärsyynnyn romaaneista, joissa en pääse nuorten päähenkilöiden kanssa samalle aaltopituudelle, esim. Sally Rooneyn teoksessa Keskusteluja ystävien kesken, vaikka tunnistaisinkin heissä paljon tuttua. Brit Bennettin romaanien nuorten päähenkilöiden kanssa tätä haastetta ei ole ollut, vaikka he eivät tutuilta tuntuisikaan.
Romaanin nimi Äidit viittaa myös seurakunnan iäkkäisiin äiteihin, jotka saavat välillä kertojan roolin. He tarkkailevat yhteisöä omasta viitekehyksestään ja tekevät tarinasta kokonaisemman. He edustavat eräänlaista ikuista äitiyttä ja naiseutta, iättömyyttä ja ajattomuutta, kokemuksia joita naisilla on miesten maailmassa ollut aina. Luken äiti puolestaan on määrätietoinen nainen, jonka päätös vaikuttaa kaikkiin kolmeen nuoreen peruuttamattomalla tavalla. Tekisi mieli sanoa romaania myös kasvukertomukseksi, sillä niin paljon ehtii tapahtua ja niin paljon tytöt kokevat niiden muutaman vuoden aikana, josta romaani kertoo. Ystävyyden lisäksi tarinassa on aimo annos rohkeutta, myötätuntoa, salaisuuksia, vastuunottoa ja sitoutumista.
Ihmisen ihonväri voisi olla yksi teema, jota pohtia tässä, mutta totean vain lyhyesti että siihen ei Bennettin romaanissa juurikaan viitata, ja silti ymmärsin valtaosan - ellei kaikkien - kirjan hahmoista olevan värillisiä. On upeaa, että ihonväriä ei alleviivata, mutta silti sen suomat mahdollisuudet tai yhteiskunnan asettamat esteet tulevat näkyviksi. Mikä meidät erottaa käsittelee värillisyyttä ihan omalla tavallaan, siinä siis aiheesta enemmän!
Romaanista myös blogeissa Lumiomena ja Raijan kirjanreppu.
Tykkäsin tosi paljon molemmista Bennettin romaanista. Äideissä mammat olivat tosi kiinnostavia henkilöhahmoja. Näkymättömiä, mutta läsnä.
VastaaPoistaEn ole tätä lukenut, mutta pitäisi kyllä. Ajattelen, että tämä saattaisi olla sopiva lukupiirikirjaksi.
VastaaPoistaMikä meidät erottaa oli kyllä hyvä teos. Ehkä pitäisi tarttua tähänkin kirjaan. Tosin äitisuhde teemana ei kovin paljon kiinnosta minua lähtökohtaisesti.
VastaaPoista