Ilmestymisvuonnaan Yhdysvalloissa parhaaksi rakkausromaaniksi äänestetty kirja valittiin myös Goodreadsissa vuoden parhaaksi esikoisromaaniksi. Sieltä minäkin tämän bongasin. Alun perin ajatus oli löytää Helmetin haastekohtaan 39 bi- tai panseksuaalinen henkilö, mutta koska siihen luin jo toisen teoksen, sijoitan tämän kohtaan 4: Kirjassa on presidentti.
Kiitossanoissaan Casey McQuiston kertoo, miten tarinan aihiosta muodostui hänelle eräänlaista eskapismia silloin kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Siitä viitekehyksestä ymmärrän tarinan synnyn täysin. Voi kunpa avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus voittaisivatkin, peittoaisivat konservatismin ja takapajuisuuden. Siitä tässä on kyse.
Romaanin päähenkilö Alex kampanjoi presidenttiäitinsä puolesta. Uudet vaalit lähestyvät ja olisi kammottavaa, jos vastaehdokas voittaisi. Vaalit ja kaikki vaaleja edeltävä työ ovat siis tärkeässä roolissa tässä romaanissa. Alexin perhe on tehnyt politiikkaa aina, ponnistanut Texasista Valkoiseen taloon ja muuttanut maailmaa. Alexillakin on selvä visio omasta paikastaan tulevaisuuden Yhdysvalloissa. Kunnes hän aiheuttaa skandaalin Englannin kruununprinssin häissä. Vastineeksi hän lupaa ystävystyä juhlakalun nuoremman veljen, ärsyttävän täydellisen prinssi Henryn kanssa. Ystävyys syttyykin oikeasti ja kaikkien yllätykseksi syvenee vielä pidemmälle.
Tässä vaiheessa Alexin on pohdittava seksuaalista suuntautumistaan, ja vaikka se aiheuttaakin tunnemyrskyn, tässä tarinassa siitä selvitään suorastaan taianomaisen helposti. Ehkä se johtuu ihanasta Henrystä, josta Alex löytää vastinparinsa, aurinkonsa, kuunsa ja ankkurinsa. Nuorten miesten välinen kirjeenvaihto on täynnä terävää sanailua, ylitsepursuvaa tunteilua ja älykkäitä viittauksia historiaan. Katastrofi on tietysti väistämätön, mutta koska tämä romaani on kaikin puolin ennalta-arvattava, lukijan ei tarvitse hermostua nuorukaisten puolesta.
Odotin kevyttä ja romanttista hömppää ja sitä sain. En kuitenkaan odottanut romaanin olevan niin kovin eroottinen. Kuuntelin kirjaa aamubussissa posket punaisina ja toivoin ettei kukaan muu kuule. Lakanoissa piehtaroiminen oli romaanissa kuitenkin vain yksi vaihe, jonka jälkeen lukeminen oli vähemmän kuumottavaa. Ehdin jo miettiä, löytyykö teoksesta tarpeeksi tasoja, tai tasoja lainkaan, mutta nyt kun olen sen kokonaan lukenut, onhan niitä, vaikka melko sinisilmäisiä ja romanttisia ovatkin.
Ehdoton kehu täytyy antaa teokselle siitä, miten se tosiaankin toimii eskapismina. Tarina on täynnä optimismia, lämpöä, ystävyyttä ja siteitä, jotka vain vahvistuvat. Englannin kuningatar - mummi - saa ehkä nenilleen, mutta maailma nytkähtää juuri oikealla tavalla oikeaan suuntaan, suvaitsevaisuus voittaa ja rakkaus pelastaa. Erityisesti pidin nuorten aikuisten välisestä ystävyydestä ja sisarten välisestä rakkaudesta, älykkyydestä kaiken kohelluksen ja rankan kampanjan keskellä sekä karikatyyrisistä mutta hyvin osuvista kulttuurisista ominaispiirteistä niin jenkeissä kuin Kensingtonin palatsissakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti