Hirvonen aloitti romaanitrilogian kolme vuotta sitten ilmestyneellä Rakkauksien lokikirjalla. Pidin kovasti siitä, miten se yhdisti maailman tapahtumia, ajankohtaisia ilmiöitä ja uutisia romaanihenkilön yksityiseen maailmaan. Luin tuota romaanihenkilöä kuin se olisi kirjailija itse, ja samalla tavalla luin tätä trilogian kakkososaakin. Eikä sillä periaatteessa ole mitään väliä, onko kyseessä autofiktio, elämäkerrallinen tapa käsitellä asioita, fragmentaarinen päiväkirja vai puhdas fiktio.
Kauneuksien lokikirjan kertoja palaa muistoissaan pelottaviin ja ahdistaviin lapsuudenkokemuksiin, yksinäisyyteen ja väkivallan varjostamaan aikaan, joka pulpahtelee välillä pelkotiloina aikuisenakin. Muistot ovat murheellisia, koskettavia ja tavallaan myös rohkeita paljastuksia asioista, joista kertoja on pyrkinyt olemaan vaiti koko tähänastisen elämänsä. Kertoja puhuttelee lapsuuden minäänsä hellän anteeksipyytelevään, mutta toivoa antavaan sävyyn.
Nyt jo aikuinen, keski-ikäinen toimittaja-kirjailija luovii sotien maailmassa. Teos jatkaa ajasta, johon edellinen romaani päättyi. Hänen ystävänsä pitää häntä ajan tasalla Afganistanin naisten tilanteesta. Minäkin olen afgaaninaisten sorrosta välillä hyvin ahdistunut, mutta janosin silti tietoa ja ennen kaikkea naisten itsensä kertomana, suoraan Kabulista makuuhuoneeseeni. Hirvonen osaa poimia vankeina pidettyjen naisten toiveista ja unelmista juuri ne yksittäiset seikat, jotka herättävät huomaamaan, miten uskomatonta on esimerkiksi vapaus kävellä kadulla. Afganistanin-kontaktien lisäksi kertoja pääsee Ukrainaan, jossa hän kokee sodan ja pommitusten uhan paikan päällä. Välillä Anne Frankin päiväkirja läpäisee ajat ja paikat.
Anna siskojeni ja ystävieni jonain päivänä kokea, millaista on kävellä kadulla vapaasti. Anna heidän kokea kasvoillaan puhaltava tuuli.
Aluksi kirjaa lukiessani mietin, missä se kauneus on. Toki Hirvosen tapa kirjoittaa on jo itsessään kaunista ja herkkää, mutta tarina ja tapahtumat ovat ahdistavia. Kunnes hoksasin, että kauneus löytyy ihmisten välisistä kohtaamisista, yhteydestä, ja ennen kaikkea siitä vastarinnasta, johon teoksen naiset ovat valmiita niin Suomessa, Afganistanissa kuin Ukrainassakin. Se miten naiset kokoontuvat salaa, luovat kontakteja piilossa valtaapitäviltä, pitävät yhteyttä toisiinsa, eivätkä anna toivon sammua. Kauneutta on, kun löytää ystävän, joka puolustaa, ja joka odottaa nukkumatta, miten pakomatka onnistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti