Blogeista ja muista arvioista, mainoksista ja ihmisten puheista jää usein mieleen teoksia, jotka kummittelevat takaraivossa, vaikka eivät mitään suurta herätysliikettä saisikaan aikaiseksi. Tämäkin oli siis jo jollakin tapaa tuttu jostakin, kun sen päätin ottaa käteeni. Mielikuvani kertoi, että kyseessä olisi ehkäpä hauska ja kevyt teos, jollaisen voisi lukea koekiireiden keskellä väsyneenäkin.
Puértolasin toinen teos on todellakin hauskaa luettavaa ja kansiliepeissä kehutaan kovasti sen edeltäjääkin. Kepeydessä on jotain samaa kuin romanttisissa komedioissa, vaikka tämän tarinan ainekset ovatkin moninaisemmat. Mieleeni tuli myös viime vuonna lukemani, niin ikään ranskalaisen, JeanPaul Didierlaurentin pieni aikuisten satu Lukija aamujunassa, joskin sen tunnelma oli alakuloinen. Tässä hyväntuulisessa sadussa lukija pääsee matkalle, jossa vain mielikuvitus on rajana.
Providence on luvannut hakea sairaan tyttärensä marokkolaisesta sairaalasta Pariisiin, mutta juuri samana päivänä islantilainen tulivuori sylkee tuhkat Euroopan ilmatilaan ja lennot perutaan. Tomera nainen ei anna periksi vaan lentää tyttärensä luokse vaikka itse - niin, lentää, itse, käsillään. Sitä ennen täytyy kuitenkin poiketa kouluttautumassa omituisten munkkien luona. Lento sujuu hyvin, mutta pääseekö Providence koskaan perille? Pääseekö Zahera kotiin?
Kirjassa leikitellään stereotypioilla, sanaillaan ahkerasti ja turvaudutaan mitä hulluimpiin käänteisiin. Puértolas osoittaa, miten kuka tahansa on omalaatuinen ja toisaalta täydellinen, miten maailman ristiriidat ja ongelmat ovat naurettavia. Ehkä tarinan tarkoituksena on myös luoda uskoa omiin kykyihin, jotta saavuttaa sen mikä on todella tärkeää.
Minä uskon kiinalaiseen merirosvoonne oranssissa pyjamassaan, senegalilaiskiinalaiseen poppamieheen, joka syö Lidlin jogurtteja, ja Renaultin tehtaan munkkeihin, jotka pelaavat petankkia vihreillä tomaateilla. Minä uskon siihen kaikkeen. Koska se tekee minulle hyvää. Vaikka tiedän, että se on valetta, silkkaa mielikuvituksen tuotetta.
Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven oli mukaansatempaavaa ja taianomaista luettavaa, mutta ei oikein minun makuuni. Absurdeissa yksityiskohdissa ja sanaleikeissä on oma viehätyksensä, mutta kokonaisuudesta jäi lapsellinen maku. Liikaa siirappisia elämänohjeita, vaikka niitä tarjoiltiinkin kieli poskella. Liikaa sutkautuksia ja nokkelia viittauksia populaarikulttuuriin. Tai ehkä en osannut lukea teosta oikein. Välipalana se saattaa kuitenkin maistua monille.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Krista, Mari A., Ulla ja Tuija. Kuittaan sillä Helmet-haasteen kohdan 35: Kirjassa ollaan avaruudessa. Pieni hetki unessa, mutta se riittää.
Hahaa, tämä on se kirja, josta lukupiirissä puhuit. Kuulostaa kyllä sellaiselta, jonka taidan suosiolla ohittaa. :D Mutta toisaalta on ihan hyvä, että lukee välillä myös sellaisia itselle huonoja kirjoja, sen jälkeen ne kirjalliset helmet tuntuvat vielä astetta paremmilta. :)
VastaaPoista