Ian McEwan: Vieraan turva

Ian McEwan 1981. Englanninkielinen alkuteos The Comfort of Strangers. Suomentanut Marja Alopaeus. Otava 2010. 138 s.

Kiitos työkaverilleni Taunolle kirjan lainasta! Olen lukenut nyt Ian McEwanin seitsemästätoista romaanista kymmenen. Kuudelle vuosikymmenelle ulottuvan kirjailijauran varrelle mahtuu hyvin monenlaisia romaaneja, joista Sovitus on varmaankin kuuluisin. Viimeisin romaani Opetukset tuntui varmanpäälle kirjoitetulta ja taakse päin katsovalta, kun taas uran alkupäästä tämä Vieraan turva onkin jotain ihan muuta.

Mary ja hänen miehensä Colin viettävät lomaa Venetsiassa. He tutustuvat velvollisuudentuntoisesti kirkkoihin, museoihin ja palatseihin ja etsivät kaupungin kujilta mieluisia ravintoloita. Seitsemän vuoden seurustelun aikana intohimo on muuttunut turvalliseksi toveruudeksi, mutta kun he tapaavat pimeällä kujalla Robertin, kaikki muuttuu.

Ensin Robert kertoo makaaberin yksityiskohdan lapsuudestaan ja suhteestaan siskoihinsa sekä vaimonsa Carolinen tapaamisesta. Mary ja Colin kutsutaan Robertin palatsiin kylään, jossa yksityiskohdat ihastuttavat ja viini virtaa. Pariskunta löytää itsensä nukkumasta kadulta ja viettää aamun etsien epätoivoisesti jotain juotavaa. Robert vie heidät nukkumaan takaisin palatsiinsa ja kun he lähtevät, kivuliaasti liikkuva Caroline yrittää viestittää heille jotain.

Ahdistava mielikuva Robertista ja Carolinesta saa Maryn ja Colinin välisen intohimon syttymään. He viettävät seuraavat päivät hotellissaan sängyssä, nauttivat toistensa läheisyydestä ja käyvät kaupungilla vain syömässä. Tuntuu, etteivät he saa toisistaan tarpeekseen. Eräänä päivänä he lähtevät uimarannalle ja sieltä palattuaan päättävät poiketa katsomassa mitä Robertille ja Carolinelle kuuluu. Ajatus jostakin vaarallisesta tai väärästä ei ole jättänyt heitä rauhaan.

Viimeistään tässä kohtaa romaani muuttuu trilleriksi, vaikka omituisia väreitä ja epämukavuutta on ollut aistittavissa alusta saakka. Luimme lukupiirissä muutama kuukausi sitten niin ikään Italiaan sijoittuvan Aila Meriluodon Sisar vesi, veli tuli -romaanin, jossa oli hetkittäin jotain samaa. Väkivallan uhkaa, varjoisia kujia ja mahdollisesti pimeässä väijyviä miehiä, kohtauksia joihin ajaudutaan väistämättä. Muuten kaksi ihan erilaista teosta, mutta Italia ja tämä hetkittäinen tunnelma niitä yhdisti. 

Täytyy sanoa, että hieman omituinen oli tämä romaani. McEwanilla on muitakin romaaneja, joissa vainosta tai päähänpinttymästä tulee uhkaava tunnelma, kuten Ikuinen rakkaus tai Polte, tai romaaneja, joissa jännitys koostuu muista elementeistä, kuten Makeannälkä, mutta niitä olen pitänyt lähes mestarillisina teoksina, kun taas Vieraan turvaa ihmettelen. Lisäksi pienen romaanin kieli tuntui vanhahtavalta, ehkä jopa liian tarkkaan punotulta. Pitäisi ehkä lukea lisää kirjailijan varhaistuotantoa.

Adania Shibli: Sivuseikka

Adania Shibli 2017. Arabiankielinen alkuteos تفصيل ثانوي , Tafṣīl Ṯānawī. Otava 2024. Suomentanut Sampsa Peltonen.

Kirjailija olisi ollut suomentaja Sampsa Peltosen haastateltavana Helsinki Litissä toukokuussa, mutta en valitettavasti päässyt sinne. Teoksesta on tullut ajankohtainen sen jälkeen kun Israelin ja Palestiinan välinen sota syttyi - tosin asetelma taitaa valitettavasti olla ikuisen ajankohtainen. Sodan syttymisen vuoksi peruttiin myös tilaisuus Frankfurtin kirjamessuilla, jossa palestiinalainen Adania Shibli olisi palkittu. Silloin viimeistään teoksesta tuli politiikan pelinappula. 

Pieni romaani koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa sijoittuu vuoden 1949 elokuulle eteläisen Israelin autiomaahan lähelle Egyptin rajaa pian sen jälkeen kun Israelin valtio on perustettu ja Israel on vallannut tilaa Palestiinalta. Aavikolla on varuskunta ja sen johdossa mies, jota hämähäkki puree yöllä. Purema tulehtuu, mies on kipeä ja tärisee, häntä huimaa ja kuumekin nousee, mutta hän yrittää pitää varuskunnan johdossaan. Hänen sotilaansa ottavat vangiksi beduiinitytön, jonka he myöhemmin raiskaavat ja tappavat.

Nykyajassa on nainen, joka tajuaa, että beduiinityttö on kuollut päivälleen 25 vuotta ennen hänen syntymäänsä. Hän alkaa etsiä tietoa tytöstä ja tämän kohtalosta valtiossa, jonka kartat ovat tyystin erilaiset kuin ennen ja jossa tiesulut tekevät matkustamisesta haastavaa. Häntä stressaavat ja hermostuttavat tarkastuspisteet ja dokumentit, joita pisteillä täytyy näyttää. On alueita jonne on rajattu pääsy ja alueita, jonne ei suositella matkustettavan. Vanhojen Palestiinan karttojen ja nykyisten Israelin karttojen välinen huimaava ero alleviivaa kadotettuja ja hävitettyjä kyliä ja asuinalueita.

Etenkin ensimmäinen osa on hyvin vähäeleinen ja etäännyttävän tunteeton. Välillä teksti on piinallisen tarkkaa ja kerronta hidasta, kun mies järjestelee tavaroitaan huolellisesti tai kertoja kuvailee ympäristön yksityiskohtia. Toisessa osassa naisen hermostuneisuus ja jännitys luo omanlaisensa tunnelman. Kahden aikatason tarinoissa on myös mielenkiintoisia yhtymäkohtia. Mies vapisee infektion vuoksi, nainen stressistä ja pelosta. Mies on piinallisen järjestelmällinen, kun taas nainen korostaa omaa huolimattomuuttaan. Molemmissa tarinoissa taustalla räksyttää koira. 

Teos tuo Israelin ja Palestiinan välisen lähihistorian askeleen lähemmäksi kuin lehtiuutiset. Se on aiheuttanut Saksassa skandaalin, sillä se kuvaa israelilaissotilaat raakalaisiksi ja koska palkinnonjakotilaisuuden peruminen nähtiin Israelin puolustamisena. Romaani on rohkea ja juuri sellainen, jota tarvitaan palestiinalaisten äänten kuulemiseksi. Lisää blogeissa Jorman lukunurkka ja Kirsin Book Club. 

Kerstin Ekman: Suden jälki

Kerstin Ekman 2021. Ruotsinkielinen alkuteos Löpa varg. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2022.

Hurjan hyvin ajan hengessä on tämä romaani, ja miten hienoa, että asennemuutos lähtee 70 vuotta täyttävästä metsästäjästä. Ulf päättää lähteä piipahtamaan metsästysmajalleen eli vanhalle asuntovaunulleen syntymäpäivänsä aamuna. Siellä on oma rauha hengittää ja katsella metsää. On keskitalvi ja hän näkee lumessa suuren suden jäljet. Odottaminen palkitaan, sillä pian hän näkee komean suden. Kokemus on jotain mistä hän ei pysty kertomaan edes vaimolleen.

Suden kohtaaminen vaikuttaa pitkän linjan metsästäjän asenteeseen ja metsäsuhteeseen. Metsästysseuran puheenjohtajan on myönnettävä itselleen, ettei nauti enää tappamisesta. Hän alkaa kyseenalaistamaan sen, mitä hän on harrastanut 12-vuotiaasta lähtien. Ulf kaivaa esiin muistivihkonsa, joihin hän on tallentanut jokaisen kaatonsa ja metsästyskokemuksensa lapsesta saakka. Hän huomaa, että muistoja on huomattavasti enemmän kuin muistiinpanoja.

Ulfin sydän on sairas ja voimat ovat ehtymässä. Metsästysseuran puheenjohtajuus siirtyy nuoremmalla ja valitettavasti fanaattisemmalle metsästäjälle. Ulfin uudelle asenteelle nauretaan ja hän päättää ottaa etäisyyttä porukkaan. Pitkään metsänhoidon parissa työskennellyt eläkeläinen alkaa kyseenalaistaa metsästyksen lisäksi myös metsänhoidon taloudellisen näkökulman. Hän ymmärtää nyt metsän jatkuvan köyhtymisen ja luontokadon, kun lintujen laulu vähenee. 

Ulf on ajatuksissaan paljon menneisyydessä ja on itsekin siksi hämillään asennemuutoksestaan. Romaani on aika selkeä kannanotto ja sen keskiössä Ulf on ikään kuin ruumiillistuma siitä siirtymästä, jota tarvitsemme luonnon hyväksikäytöstä sen suojelemiseksi. On kirjailijalta hieno ratkaisu, että omatunto on kirjoitettu 70-vuotiaan sydämeen ja sieluun, eikä nuoremman sukupolven edustajan puheisiin tai politiikkaan. Ekman näyttää samalla, miten vaikeaa vanhoja tapoja on kyseenalaistaa etenkin alueella, jossa metsä ja metsästäminen ovat elanto. 

Romaanissa on myös sympaattista arkea kahden 70-vuotiaan suhteessa ja avioliitossa, vanhenemisen ja sairastumisten äärellä. Avioparin välinen sanailu ja kiinnostus kieleen ja kirjallisuuteen tuovat terävän lisän romaaniin. Kovin monta hahmoa pienessä teoksessa ei edes ole, mutta niistä läheisimpiä Ulfille ovat koirat. Hänen kanssaan yhtä matkaa vanhenee ensimmäinen kanssakulkija, mutta uudestakin ehditään riemuita. 

Luonnon läheisyyttä ja rikosmysteeriä on myös Ekmanin palkitussa teoksessa Tapahtui veden äärellä vuodelta 1993. Suden jäljessä rikos on ensin sivuosassa eikä Ulf ole ensin varma onko se edes tutkimisen arvoinen. Lopulta sen laajuus paljastaa surullisen esimerkin vanhoillisista asenteista ja nuoruuden hölmöilyistä. Arvostetusta romaanista myös blogeissa Kirjaluotsi, Tuijata ja Lumiomena. 

Patricia G. Bertényi: Kaikki ovat sokeita

Patricia G. Bertényi 2024. Tammi. 431 s. Luin BookBeatista.

En olekaan aikaisemmin kuullut tällaisesta kirjailijasta! Unkarilaissyntyinen turkulainen Bertényi on kirjoittanut jo yhden jännärisarjan. Kaikki ovat sokeita sijoittuu sairaalamaailmaan, ja aloittaa uuden sarjan. Bertényi tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on itsekin (monien muiden alojen lisäksi) sairaanhoitaja. Tätä sarjaa luen varmasti jatkossa lisääkin.

Kuusikymppinen unkarilaistaustainen Janka työskentelee Aboan yliopistosairaalan teho-osastolla laitosapulaisena. Hän on asunut Suomessa jo kolmekymmentä vuotta, mutta kokee itsensä edelleen maahanmuuttajaksi, ja sellaisena yhteiskunta häntä kohteleekin, sillä Jankalla olisi osaamista paljon muuhunkin. Laitosapulaisena hän on kuitenkin niin huomaamaton, että siivotessaan teho-osastoa hän pääsee kuulemaan ja näkemään paljon sellaista, joka ei hänelle kuuluisi.

Jankan lääketieteellisestä taustasta, uskomattoman hyvästä muistista ja kaiken näkevistä silmistä on hyötyä, kun teho-osaston hoitaja Dani alkaa pohtia, mikä on vialla kahden turkulaisjulkkiksen äkkikuolemissa. Janka haistaa jotain mikä herättää hänen epäilyksensä. Samoihin aikoihin kuuluisa oopperatähti kuolee yliajon seurauksena, eikä Janka pidä sitäkään onnettomuutena. Dani kärsii siskonsa menetyksestä eikä ole ihan oma itsensä, mutta on hyvä työssään ja liittoutuu Jankan kanssa tapausten selvittämiseksi. Totinen ja yksinäinen Dani saa äitimäisestä Jankasta ystävän, jota ei tiennyt kaipaavansakaan. 

Parivaljakko löytää kontaktiensa ja sairaalan arkiston avulla lisää epäselviä tapauksia vuosien ajalta. He alkavat epäillä työtovereitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi näistäkin kuolee. Sairaalatyön ulkopuolella Janka siivoaa rikkaan poptähden Aydanin asuntoa. Janka esittelee tälle Danin ottamia upeita valokuvia ja Aydan palkkaa Danin ottamaan itsestään kuvia. Nuorten naisten välille kehkeytyy vähitellen orastavaa ihastumista, mutta kaikki jää auki sarjan seuraavaa osaa varten. Uskon että samat hahmot ovat mukana siinäkin.

Alkuun minusta tuntui, että teoksessa on ihan liikaa lääketieteellisiä yksityiskohtia ja että teho-osaston työtä kuvaillaan liiankin tarkkaan, mutta sitten se alkoi onneksi kiehtoa ja pidin sitä virkistävänä vaihteluna. Taisin jopa oppia pari uutta termiä. Dani on tarinassa se tyypillinen hahmo, jolla on ahdistuksensa ja mörkönsä. Janka taitaa kuitenkin tehdä hänen itsetunnolleen hyvää, ja toivottavasti myös Aydan, mutta nähtäväksi jää, miten nämä kaksi rikkinäistä nuorta aikuista vaikuttavat toisiinsa. 

Janka sen sijaan on ihanan raikas hahmo. Hänessä on paljon viisautta ja älykkyyttä, joita hän väläyttelee tarvittaessa. Töissä hänen on pysyteltävä näkymättömänä, sillä hän pelkää menneisyytensä vuoksi edelleen virkavaltaa ja liikaa näkyvyyttä. Janka on myös isoäitimäisen lempeä ja taikoo ihmeellisiä ruokia Danille lohduksi. Hänen miehensä Ákos toimii vartijana eikä hänestä paljon vielä kerrottu, mutta uskon että hänen hahmonsa kasvaa sarjan edetessä. Maahanmuuttajuus on tuotu esille ajankohtaisella tavalla, kun keskustellaan osaavien maahanmuuttajien potentiaalin hyödyntämättömyydestä. Myös Jankan kielelliset pohdinnat ovat kiva lisä. Kirjailija tietää varmasti, mistä puhuu. Pidin myös siitä, että Turku oli saanut vaihtoehtoisen nykyisyyden!

Aloitusdekkarista myös blogissa Lukutuulia.

Jane Harper: Ulkopuoliset

Jane Harper. Englanninkielinen alkuteos Exiles. Suomentanut Maija Lehmuksenoksa. Tammi 2024. 406 s.

Australiaan sijoittuva Ulkopuoliset on Aaron Falk -sarjan kolmas ja viimeinen osa. Aikaisemmat sarjan osat ovat Kuiva kausi ja Luonnonvoimat. Falkin kokemuksiin aikaisemmissa teoksissa viitataan vain hieman, joten Ulkopuoliset toimii vallan mainiosti myös itsenäisenä teoksena. Lisäksi olen lukenut Harperilta erillisen Selviytyjät-jännärin.

Aaron Falk on matkalla Adelaiden lähellä sijaitsevaan pieneen Marraleen kaupunkiin, joka juhlii vuosittaisia viinifestareita. Siellä juhlitaan myös Falkin ystäväpariskunnan pientä poikaa, jonka kummiksi Falkia on pyydetty. Hän viettää Racon perheen viinitilalla viikon ja sekaantuu väistämättä vuosi aikaisemmin kadonneen Kimin tutkimuksiin. Nainen on Charlie Racon entinen puoliso ja teini-ikäisen Zaran äiti. Paikallispoliisin tutkimukset eivät ole tuottaneet tulosta eikä Falk voi olla penkomatta ystäviensä läheisen katoamista.

Kuusi vuotta aikaisemmin ihan samalla alueella tekojärven rannalla on kuollut Zaran ystävän Joelin isä auton yliajamana. Tämänkään tapauksen syyllistä ei ole löytynyt. Tekojärven vieressä on suojaisa alue, jossa nuoret ovat kokoontuneet jo vuosikymmenien ajan bilettämään festariviikon ajan. Vähitellen paljastuu, että Kimille saattoi tapahtua siellä jotain 25 vuotta aikaisemmin, mutta miten se vaikuttaa hänen kohtaloonsa aikuisena? Miksi hän jättää vastasyntyneen vauvansa vaunuihin yksin ja katoaa?

Aaron Falk kietoutuu tapauksiin myös romanttisessa mielessä, sillä hän ja Joelin äiti Gemma tutustuvat toisiinsa. Gemma on festivaalien järjestysvastuussa ja vähitellen Marraleen kaupunki ympäröivineen luontoineen alkaa tuntua Falkista kotoisalta. Hän viihtyy mainiosti työssään talousrikosten parissa keskusrikospoliisissa Melbournessa, mutta olisiko aika muutokseen, ja jos olisi, mitä hän tekisi työkseen Marraleessa?

Kuten aikaisemmissakin Harperin teoksissa, pikkukaupungin salaisuudet ovat suuressa roolissa tässäkin jännärissä. Lapsuudesta saakka toisensa tunteneet ihmiset muistavat asioita ja pitävät toisistaan huolta, jopa liiankin tiiviisti. Ihmissuhteet ja vanhat seurustelusuhteet merkitsevät paljon. Silti on paljon, mitä ei sanota ääneen ja yksityiskohtia, joihin ihmiset helposti uskovat vaikka eivät olisi niitä itse nähneetkään. 

Tarinan tunnelma on dekkariksi varsin lämminhenkinen ja mielestäni ihmiskuvaukset ovat melkein liiankin täydellisiä. Teos on kuitenkin hyvin vetävä ja koukuttavat, jopa jännittävät paikoitellen. Falkin vaisto ja takaraivossa kolkuttava hälytys ratkaisevat lopulta sekä Kimin katoamisen että Joelin isän kuuden vuoden takaisen onnettomuuden. 

Dekkarista myös blogeissa Luetut ja Kirjasähkökäyrä.