Pirunkuru on Ollikaisen Ylläs-trilogian päätösosa. En ole lukenut trilogian aiempia teoksia, mutta se ei haitannut. Tarina oli täysin itsenäinen ja edellisiin tapahtumiin viitattiin vain parissa lauseessa. Dekkarin juoni liittyy kaivosyhtiön hankkeeseen ja paikkakunnan työllisyystilanteeseen, mutta syy rikoksiin taitaa löytyäkin henkilökohtaisesta nöyryytyksestä. Ei paljasteta siitä sen enempää. Ihan viimeisillä riveillä paljastuu vielä jotain aika hurjaa, mikä yllättää ja saa lukijan kelaamaan tapahtumat vielä kertaalleen läpi.
Pidin Pirunkurusta monestakin syystä. Ensinnäkään Ollikainen ei sorru käyttämään hahmoinaan niitä tehokkaita, ylisuorittavia, barbimaisia naisia, joita on paljon tietynlaisessa dekkarigenressä. Toisaalta sellaisia on ehkä hieman vaikea sijoittaa Luoteis-Lapin rauhalliseen miljööseen! Hyvä niin. Hän ei myöskään kuvaile alleviivaten hahmojensa ulkonäköä. Lukija saa kuvitella heidät itse pienten vihjeiden perusteella. Ainakin minun mielikuvissani heistä muotoutui mukavan arkisia, jos silläkään on mitään merkitystä. Eihän sillä pitäisi olla. Uskottavuus onkin hahmoissa parasta. He tarpovat läpi harmaan toukokuun (niin, Lapissa ei ole aina heleän vihreä) ja pohtivat elämäänsä, tekemiään virheitä, korkin kiinni panemista ja lähteneitä vaimoja.
Sain aikoinaan työpaikallani kuulla aimo annoksen herkullista Kolarin murretta, jota Ollikainen käyttää rohkeasti sikäläisten hahmojensa dialogeissa. Tuttuuden vuoksi murretta oli helppo lukea ja tuttujen ihmisten vuoksi se teki hahmoista mukavan leppoisia. En tiedä, miten murteen käyttö onnistuu laajemman yleisön kanssa; sitä voi olla paikoitellen jopa vaikea lukea, mutta minusta se oli ihanaa!
Pirunkuru oli positiivinen yllätys, joskin täytyy myöntää, että nimi ja tapahtumien sijainti virittivät minut positiiviseen vastaanottoon jo valmiiksi. Olen kuitenkin lukenut tätä genreä niin paljon, että tiedän, mitä kritisoin, jos sellaiseen on tarvetta. Pirunkurun tunnelmaa ja hahmoja vertaisin esimerkiksi Håkan Nesserin Barbarotti-sarjaan tai Åke Edvardssonin Winter-sarjaan. Teos on niin tuore, ettei siitä ole kirjoitettu paljon, mutta blogissa Elämä on ihanaa siitä on myös pidetty kovasti. Odotan, mikä onkaan kirjailijan seuraava suunta!
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Mukavaa, kun bloggasit tästä. Olen molemmat tähän mennessä ilmestyneet lukenut ja tykännyt. Mainitsemasi murre ei ole syistä vähäisin. Laitanpa varaukseen. Kiitos blogista!
VastaaPoistaTämä oli minulle pitkästä aikaa mieluisa dekkari. Taidan lukea trilogian kokonaan :)
PoistaHain tämän juuri kirjastosta, pikalainahyllystä. :) Ajattelin viikonloppuna aloitella. Jotenkin pohjoinen miljöö kiehtoo tässä kirjassa.
VastaaPoistaÄkäslompolo-Ylläs-seutu on vahvasti mukana ja vielä kun tunnistin muutaman tunturin niin tuli hyvä mieli :)
PoistaErik Winter -vertaus sai heti kiinnostuksen heräämään! Luotan dekkarituntemukseesi kuin kallioon, joten taidanpa kokeilla minäkin näitä Ollikaisen kirjoja. Murre on yleensä plussaa!
VastaaPoistaKiitos luottamuksestasi! :)
PoistaKaisa, sait tunnustuksen blogissani! <3
PoistaTämä sarja on oikein mukava ja leppoisa ja siinä on todella hurmaava poliisitutkija :)
VastaaPoistaSuosittelin sarjaa jopa kirjastonhoitajalle, joka on vannoutunut dekkarifani.